Puolustusvoimat on järjestänyt yhteistoiminnassa Suomen Kuntoliikuntaliiton, Suomen Yrittäjien sekä Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa valtakunnallisia ja alueellisia yritysjohdon
TYKY-harjoituksia vuodesta 2001 alkaen.
Lapin Sotilasläänin Esikunta järjesti yhdessä Lapin Yrittäjien kanssa Lapin alueella kyseisen tapahtuman vapaaehtoisena harjoituksena perjantaina 11.9. Someroharjulla. Harjoitukseen kutsuttiin
lappilaisia yrityksiä ja yhteisöjä. Edellisen kerran vastaava tilaisuus järjestettiin vuonna 2004.
Päivän mittaisen harjoituksen aiheena oli yritysten ja yhteisöjen johdon perehdyttäminen työpaikkaliikunnan merkitykseen ja vaikutukseen yrityksen henkilöstön työssä jaksamisessa. Tavoitteena oli
antaa myös kuva tämänhetkisestä suomalaisen väestön fyysisestä kunnosta ja työnantajan vaikuttamismahdollisuuksista hennkilöstön hyvinvointiin. Päivän ohjelmaan kuului aiheeseen liittyviä luentoja
ja liikuntaharjoituksia.