Oppilaskunta
Reserviupseerikurssin oppilaskuntaan kuuluu jokainen upseerioppilas. Oppilaskunnan ylimpään elimeen, edustajistoon, valitaan kurssin jokaisesta joukkueesta edustaja ja varamies. Edustajisto valitsee
oppilaskunnan hallituksen. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, pääsihteeri ja 12 eri jaoston puheenjohtajaa. Oppilaskunnan jaostot ovat kurssijuhla-, kurssikirja-, tiedotus-, atk-,
talous-, ilmoitushankinta-, historia-, sosiaali-, hengellinen-, kulttuuri-, ja urheilujaosto. Oppilaskunnasta löytyy hallituspaikkojen lisäksi suuri määrä jaostovirkoja esimerkiksi kurssikirjan
taittajasta kuoron johtajaan. Oppilaskunnan toimintaa ohjaavat ja säätelevät säännöt sekä työjärjestykset, jotka RUK:n johtaja on hyväksynyt. VMTK-toiminta (varusmiestoimikunta) on osa
oppilaskuntatyötä.
RUK:n Oppilaskunta pyrkii lisäämään upseerioppilaitten yhteenkuuluvuutta, RUK-hengen ylläpitoa, harrastustoimintaa, viihtyvyyttä, parantamaan sosiaalisia oloja, ylläpitämään ja kehittämään eri
henkilöstöryhmien välisiä keskinäisiä suhteita.
Oppilaskunta on ollut monessa hankkeessa mukana tai tehdyt suoranaisia aloitteita. Näistä mainittakoon esimerkiksi, RUK:n lippu, koulun kunniamarssi, RUK:n joukko-osastotunnus, RUK-museo ja
taustatukena toimivan RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen perustaminen.
Oppilaskunnan hallituksen toimintaa ohjaa kuraattori. Oppilaskuntatyön käynnistämiseen liittyvissä käytännön asioissa ovat apuna kaksi oppilaskuntakokelasta kurssin ensimmäisten viikkojen ajan. RUK:n
Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja osallistuu oppilaskuntatyön ohjaamiseen.
Kurssilla annettavan koulutuksen vastapainoksi oppilaskunta järjestää erilaisia kulttuuri-, urheilu- tms. tapahtumia ja organisoi kurssimateriaalin hankintaa. Pitkään tapahtumalistaan kuuluvat muun
muassa kurssijuhla, Isoympyräviesti, Kannaksen historiallinen matka, tapakasvatus, ilmoitushankinta, oppilaskuntapäivä ja veren luovutus. Jokainen RU-kurssin käynyt kantaa, kurssista 100 lähtien,
Iisakki Järvenpään tekemää kurssipuukkoa, jonka symbolinen arvo säilyy vuosikymmenestä toiseen.
Oppilaskunnan suurimpana ja näkyvimpänä tehtävänä on järjestää, unohtumattomat kaksipäiväiset, valtakunnallisestikin merkittävät kurssijuhlat. Juhlaan osallistuu upseerioppilaiden ja heidän
aveciensa lisäksi koulun henkilökuntaa ja kutsuvieraita - yhteensä noin 1500 henkilöä!
Oppilaskunta tekee kurssista kertovan kurssikirjan, muistokirjan, joka omalla tavallaan toimii aikansa edustajana ja kurssitapahtumien taltioijana. Osa kursseista teettää vielä sähköisen tallenteen
juhlasta tai oppilaskunnan kuorosta.
RUK-Transportin linja-autot ovat kuljettaneet upseerioppilaat lomille kautta aikain ja kuljettavat edelleen. Oppilaskunnan ja RUK:n esikunnan yhteistyönä on järjestetty nopeat ja tasokkaat
kulkuyhteydet ympäri Suomen. Esimerkiksi RUK-transport matka, Haminasta Ouluun, kestää noin kuusi ja puoli tuntia. Upseerioppilailla on mahdollisuus säästää ilmaisten lomamatkojen kiintiötä
osallistumalla oppilaskunnan järjestämään bussiesimiestoimintaan.
Sohlo on oppilaskunnan oma tiedotuslehti. Sen neljän numeron kautta tiedotetaan esimerkiksi kurssin oppilaskuntatoiminnan käynnistäminen, esitellään Hamina, kerrotaan kurssijuhlan järjestelyt
yksityiskohtaisesti ja evästetään tulevien kokelaitten toimintaa omissa joukko-osastoissa.