Tykistöprikaati
viettää vuosipäiväänsä toukokuun
26. päivänä perinnejoukkonsa Kuninkaallisen Suomen Tykistörykmentin perustamispäivän
26.5.1794 kunniaksi. Tykistöprikaatin komentaja on eversti Markku Myllykangas.
Tykistöprikaatin tehtävänä on:
- kouluttaa varusmiehiä sekä reserviläisiä kenttätykistön tehtäviin, sotilasajoneuvonkuljettajiksi
ja maavoimien tiedustelu- ja sääpalvelutehtäviin sekä sotakoiraohjaaja- ja sotilaspoliisitehtäviin
- antaa henkilökunnalle kenttätykistön aselajikoulutus
- toteuttaa kenttätykistön sekä maavoimien tiedustelualan koulutus-, tutkimus- ja kehittämistehtävät
- täyttää käsketyt valmiustehtävät
- vastata varuskunnallisista velvoitteista sekä Niinisalon alueen sääpalvelusta
Niinisalon varuskunnan kehittyminen tykistövaruskunnaksi alkoi vuosina
1947- 48, jolloin muualta siirretyistä tykistöjoukoista muodostettiin
Niinisaloon KTR 1. Varuskuntaan siirrettiin Mittauspatteristo, Soittokunta
ja Hevoshuoltokoulu 50-luvulla sekä Tykistökoulu ja YK-koulutuskeskus
60-luvulla.
Pääosa Niinisalon varuskunnassa olevista joukoista yhdistettiin yhteisen
johdon alaisuuteen 1.9.1987.Nykyisen nimensä Tykistöprikaati sai 1.3.1992.
Tykistöprikaati työllistää noin 300 henkilöä. Vuosittainen koulutustuotos on noin 1600 varusmiestä,
1000 reserviläistä ja 100 kantahenkilökuntaan kuuluvaa.