Merivoimien esittely
Merivoimat on puolustusvoimien itsenäinen puolustushaara, jonka tehtävänä on merialueemme valvonta ja sen koskemattomuuden turvaaminen, alueloukkausten torjunta sekä maallemme elintärkeiden meriyhteyksien ja meriliikenteen suojaaminen. Merivoimat on erikoistunut toimimaan rannikon ja saariston vaativissa olosuhteissa. Motivoitunut ja hyvin koulutettu henkilöstö sekä nykyaikaista huipputekniikkaa edustava kalusto ovat merivoimien tärkeimmät voimavarat.
Merivoimat muodostuu esikunnasta ja kuudesta joukko-osastosta ja laitoksesta. Saaristomeren ja Suomenlahden Meripuolustusalueille sijoittuvat ohjus- ja miinalaivueiden tukikohdat. Laivastojoukkojen lisäksi meripuolustusalueet kouluttavat myös rannikkojoukkoja. Puolustusvoimien ainoa ruotsinkielistä varusmieskoulutusta antava joukko-osasto, Uudenmaan Prikaati, keskittyy rannikkojoukkojen kouluttamiseen. Merikadetit ja merivoimien tulevat reservin upseerit opiskelevat Merisotakoulussa. Merivoimien Tutkimuslaitos on erikoistunut vedenalaisen sodankäynnin tutkimukseen ja merivoimien uusimman tekniikan testaamiseen. Merivoimien kaluston huollosta vastaa Merivoimien Materiaalilaitos.
Merivoimissa työskentelee yhteensä 2300 upseeria, erikois-, opisto- ja aliupseeria sekä siviiliä. Työtehtävät vaihtelevat aluksen päälliköstä insinööriin ja varusmiesten kouluttajasta lakimieheen. Vuosittain varusmiespalveluksen merivoimissa suorittaa 4300 asevelvollista, joista noin 30 on vapaaehtoisia naisia. Sekä laivasto- että rannikkojoukoissa on valittavana useita eri koulutuslinjoja, kuten viesti ja merenkulku, tiedustelu tai tulenjohto ja merivalvonta. Mahdollista on myös pyrkiä merivoimien erikoisjoukkoihin taistelu- tai raivajasukeltajaksi.
|