V. 1748 Sveaborgin rakentaminen alkaa
Suomenlinnan rakentaminen alkoi everstiluutnantti Augustin Ehrensvärdin suunnitelman pohjalta. Helsingin edustalle rakennettiin merilinnoitus, joka esti vihollisen etenemisen lännemmäs, turvasi kaupungin merihyökkäyksiltä ja tarjosi tukikohta laivastolle. Linnoitus vihittiin 17.7.1750 Sveaborgiksi. Kiivain rakennuskausi oli vuosina 1748-1766 ja viimeistelyä jatkui vielä parinkymmenen vuoden ajan sen jälkeenkin. Tuloksena oli mahtava linnoitusrakennelma: majoitustilaa oli 8000 miehelle ja tykkejä yli 1300 (v.1808 tykkejä oli 2100).

V. 1760 Saaristolaivasto
Kenraali Augustin Ehrensvärd järjesti Suomen meripuolustuksen yhdessä laivanrakennusmestari F.H. Chapmanin kanssa. Saaristolaivastosta suunniteltiin ketterästi liikuteltava, tulivoimainen ja vähällä henkilöstöllä pärjäävä. Vuosina 1760-61 vesille laskettiin alustyypit Udema, Påjama ja Turunma. Pommerin sodan jälkeen valmistui vielä neljäs maakuntaniminen alustyyppi, Hämmema. Saaristolaivaston merkittävin taistelu käytiin 9.7.1790 Ruotsinsalmella. Taistelu päättyi Ruotsi-Suomen laivaston voittoon.

V.1808-1809 Suomen sota - Sveaborg antautuu venäläisille.
Suomen sota alkoi helmikuussa 1808, kun Aleksanteri I hyökkäsi Suomeen. Sotilaallisesti täysin puolustuskykyinen linnake antautui lähes taisteluitta venäläisille. Antautumista pidetään yhä selittämättömänä ja selitykseksi on tarjottu joidenkin päällystön jäsenten ja komendantti C.O. Cronstedtin taistelutahdon puutetta ja petosta. Sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään. Sveaborgin nimi ja käyttötarkoitus pysyivät ennallaan.

V. 1854-1855 Krimin sota - Bomarsund ja Viapori hyökkäysten kohteena
Venäjä joutui syksyllä 1853 sotaan Turkkia vastaan. Englanti ja Ranska liittyivät sotaan Osmannien valtakunnan puolelle ja varsinaiset Suomen rannikkoa vastaan kohdistuvat sotatoimet alkoivat toukokuussa 1854. Liittoutuneet piirittivät ja valtasivat Bomarsundin elokuussa 1854. Elokuussa 1855 ilmestyi Viaporin edustalle 81 erilaista liittoutuneiden alusta. Viaporia ammuttiin tykeillä kolmen vuorokauden ajan, mutta vaurioista huolimatta sitä ei voitu valloittaa, koska liittoutuneilla ei ollut maihinnousujoukkoja. Liittoutuneet poistuivat Suomen rannikolta 12.8.1855 ja linnoituksen vahinkoja päästiin korjaamaan.

V. 1918 Tsaarin laivaston jäännöksistä syntyy itsenäisen Suomen laivaston runko
Venäjän Itämeren laivaston pääosa makasi talven 1917-18 toimettomana ja Itämereltä karkotettuna Helsingissä. Saksalaisten joukkojen lähestyessä vallankumouksellisten bolsevikkien lietsomat kapinalliset matruusit joutuivat paniikkiin. Venäläiset saivat kuitenkin neuvoteltua nk. "Hangon sopimuksen", joka varmisti heidän turvallisen lähtönsä Helsingistä ja sitoi heidät puolueettomuuteen saksalaisten ja punaisten suomalaisten välisissä yhteenotoissa. Viimeiset venäläiset alukset poistuivat Helsingistä 12.4.1918. Suomeen jäi osa aluksista, joita ei voitu eri syistä kuljettaa jäissä. Näistä aluksista muodostui itsenäisen Suomen laivaston runko 1920-luvun loppuun asti.

V. 1918 Ensimmäiset itsenäisen Suomen rannikkotykistöjoukko-osastot perustetaan
I Suomalaisen Raskastykistöpatteriston tehtäväksi annettiin majuri A. Almqvistin johdolla Viaporin linnoituksen miehittäminen. Viaporiin (12.5.1918 alkaen Suomenlinna) saapui kantajoukoksi n.70 miestä, joista käytettiin alussa nimeä Viaporin Linnoitustykistö. Järjestelyvaiheen jälkeen linnoitustykistön nimi muutettiin Suomenlinnan Rannikkotykistöpataljoonaksi. Se muodosti Viipurin ja Sortavalan vastaavien Rt-pataljoonien kanssa Rannikkotykistörykmentin komentajanaan eversti V.P. Nenonen. V. 1919 pataljoonan nimi muutettiin Rannikkotykistörykmentti 1:ksi. RT 1 oli rannikkotykistömme alkuaikojen kehitykselle merkittävä koulutus- ja kokeilutoiminnan yksikkö sekä eräänlainen materiaali- ja henkilökuntavarikko.

V. 1919-1933 Rannikkotykistö ja laivasto organisaatiomuutosten kohteena
Rannikkotykistöpataljoonat itsenäistyivät rt-rykmenteiksi v.1919 ja V.P. Nenonen tuli toistamiseen rannikkotykistön päälliköksi. Laivaston ja rannikkotykistön esikunnat lakkautettiin ja muodostettiin yhteinen Rannikkopuolustuksen esikunta, joka toimi vuosina 1919-1923. Vuonna 1922 julkaistiin Rannikkopuolustuskomitean laatima rannikkopuolustusohjelma tuleville vuosille. Rannikkopuolustus jakautui vuosiksi 1923-1927 kolmeen osaan: Laivasto, Rannikkotykistö ja Sotasatama. Vuonna 1927 muuttuneet olot sallivat Rannikkotykistön ja Laivaston johdon yhdistymisen Meripuolustuksen esikunnaksi ja samana vuonna vahvistettiin laki puolustuslaitoksen vakinaistamisesta. Vuonna 1933 meripuolustuksen yhteisnimitys vaihtui muotoon merivoimat.

V. 1920 Uusimaa ja Hämeenmaa vahvistavat laivastoamme
Suomen laivasto sai tervetulleen vahvistuksen vuonna 1920, kun saksalaiset luovuttivat v. 1918 Tallinnassa haltuunsa ottamat venäläisalukset Golubin ja Pingvinin. Suomessa alukset saivat nimikseen Uusimaa ja Hämeenmaa. Ne olivat panssarilaivojen tuloon asti laivastomme tehokkaimpia aluksia.

V. 1927 Laivastolaki hyväksytään
Suomen meripuolustuksesta vastaavat upseerit alkoivat 1920-luvun alussa pohtia uuden laivaston kokoonpanoa. Aikaisemmin laivastomme oli koostunut satunnaisesti maahan jääneestä asekalustosta. Viimein vuonna 1927 hyväksyttiin laivastolaki, joka mahdollisti uuden laivaston rakentamisen. Ensimmäinen itsenäisessä Suomessa (vuonna 1930) valmistunut sota-alus oli sukellusvene Vetehinen.

V. 1936 Kaikki Rannikkolaivaston alukset saavat nimen
Vuoteen 1936 asti kaikilla Rannikkolaivaston aluksilla oli ollut persoonaton tyyppikirjaimen ja numeron yhdistelmä nimenä. Ennen pitkää "nimettömällä" aluksella palveleminen katsottiin kuitenkin palvelumotivaatiota alentavaksi tekijäksi. Esimerkiksi miinaveneistä tuli Pommi, Paukku, Lieska, Miina ja Loimu.

V. 1939-1944 Rannikkotykistö talvisodasta rauhan aikaan
Rannikkotykistö oli talvisodan alkaessa 30.11.1939 merivoimiin sisältyvä aselaji. Rannikkopuolustus jakautui talvisodan alussa rannikkolohkoihin ja aselajin nimeksi vakiintui rannikkojoukot. Vuoden 1940 taistelut Viipurinlahdella käytiin ankarissa talvioloissa ja oletetut meriammunnat muuttuivat kaikkia aselajeja kantavien jääkenttien yli käytäviksi maa-ammunnoiksi. Vuonna 1944 taisteltiin mm. Viipurinlahdella ja muualla Kannaksen rannikolla ja Suomen joukot joutuivat vetäytymään Laatokalta ja Ääniseltä. Sota Neuvostoliittoa vastaan päättyi välirauhaan 19.9.1944.

V. 1939-44 Sotavuosien laivastokalustoa täydennetään
Merivoimat täydensi aluskalustoaan sotien aikana ostamalla aluksia ulkomailta ja rakentamalla niitä kotimaassa. Aluksia hankittiin myös pakko-ottoina yksityisiltä ja sotasaaliina. Sota-ajan tehtäviin jouduttiin sijoittamaan lisäksi kauppamerenkulun palveluksessa rauhan aikana toimineita laivoja. Laivaston puutteet tulivat esille vuoden 1944 Viipurinlahden taisteluissa. Hitaat tykistöalukset eivät pystyneet estämään vihollisen etenemistä saaresta saareen.

V. 1942 Somerin taistelu
Somerin saari sijaitsee itäisellä Suomenlahdella Lavansaaresta noin 12 meripeninkulman päässä. Venäläiset hyökkäsivät linnakesaarta vastaan ensin ilmahyökkäyksin ja sitten vartio- ja moottoritorpedoveneiden voimin. Taistelut Somerin saaresta päättyivät 9.7.1941 suomalaisten voittoon, kun taisteluun oli ottanut osaa melkein koko laivastomme. Voiton päivä osui laivaston vuosipäivälle, jota vietetään 9.7.

V. 1944 kesällä Taistelut Viipurinlahdella
Vuoden 1944 alussa neuvostojoukot olivat edenneet Viipurinlahdelle. Suomenlahden itäosassa olivat kaikki käytettävissä olevat laivastovoimamme ja neljä saksalaista tykistölauttaa, jotka kaikki keskitettiin taisteluun Teikarinsaaren taistelujen tukemiseksi. Viipurinlahden taisteluissa 4.-7.7.1944 suomalaiset eivät menettäneet aluksia, mutta kaikki suuremmat alukset vaurioituivat taistelukelvottomiksi. Vanhentunut ja hidas tykistöaluksista koostunut laivastomme ei kyennyt vihollisen maapattereiden ja ylivoimaisten ilmavoimien tulen alla suoriutumaan tehtävästään. Ne sitoivat kuitenkin vihollisen voimaa ja helpottivat siten osaltaan painetta Teikarin puolustajia vastaan.

V. 1944 syksyllä Sota Neuvostoliittoa vastaan päättyy
Sota Neuvostoliittoa vastaan päättyi 4.9.1944, mutta laivasto jäi edelleenkin täyteen toimintavalmiuteen hallussaan olevilla alueilla. Maassa oli vielä vieraan valtion laivastoa, jonka suunnitelmat eivät olleet tiedossamme. Vaikka sota Suomen ja NL:n välillä olikin päättynyt, jatkuivat sotatoimet Itämeren alueella Saksaa vastaan. Suomen laivasto siirtyi 4.12.1944 mennessä rauhanajan kokoonpanoon ja valmistautui puhdistamaan rannikkojamme sota-ajan miinoitteista.

V. 1949-50 Raivauskausi
Suomi, NL ja Saksa laskivat sodan aikana vuosina 1941-45 yhteensä 60 000 miinaa ja raivausestettä Suomenlahdelle ja Saaristomeren rannikolle. Venäläiset vaativat suomalaisten raivaaja-alusten lukumääräksi yli 200 kappaletta. Raivaajakaluston täydentäminen oli Suomelle vaikea tehtävä ja varsinaisia raivaajia oli aluksi vain noin 10 % alusvahvuudesta. Raivattu alue oli noin 10 000 mpk ja raivaajalaivaston työ maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen uroteko.

V. 1952 Laivastosta tulee puolustushaara
Kun merivoimat perustettiin itsenäisen Suomen puolustusvoimien osana, siihen kuuluivat rannikkotykistöjoukot ja laivastovoimat. Sotien jälkeen v. 1952 rannikkopuolustus jaettiin uudelleen. Rannikkotykistöjoukot liitettiin maavoimiin ja laivastovoimat tukikohtajärjestelmineen muodosti yksinään merivoimat.

V. 1955 Puolustusvoimien uusi perushankintasuunnitelma hyväksytään
Raivauskauden päätyttyä laivastomme aluskanta kaipasi kipeästi uusimista. Vuonna 1949 merivoimien komentaja asetti laivanrakennustoimikunnan suunnittelemaan laivastolle uutta kokoonpanoa. Ehdotuksessa oli huomioitu rauhansopimuksen rajoitukset: Suomella ei saanut olla moottoritorpedoveneitä eikä sukellusveneitä ja kokonaistonnistomäärä sai olla enintään 10 000.

V. 1956 Porkkalan alue palautetaan
Porkkalan vuokraaminen Neuvostoliitolle pienensi RT 1:n vastuualuetta huomattavasti. Joukko-osaston nimi oli muutettu sen mukaisesti Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistoksi. Kun Neuvostoliitto sitten palautti Porkkalan, perustettiin heti Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin (SlRtR) toinen patteristo ja aloitettiin Porkkalan linnakkeiden kunnostus.

V. 1969 Rannikkotykistökoulu perustetaan
Vuonna 1952 rannikkotykistö päätettiin erottaa merivoimista ja liittää maavoimien osaksi. Seurasi pitkä siirtymäkausi, jonka aikana rannikkotykistöllinen koulutus siirtyi v.1969 Santahaminaan perustettuun Rannikkotykistökouluun. Sotien jälkeen, siirtymäkauden aikana rannikkojoukot olivat kouluttaneet aliupseerinsa vuorotellen rannikkotykistön eri joukko-osastoissa ja vuoden 1958 jälkeen itsenäisen rannikkotykistön aliupseerikoulussa. Vuonna 1969 perustettu Rannikkotykistökoulu liitettiin vuoden 1990 alusta Suomenlinnan Rannikkorykmenttiin ja 1.7.1998 alkaen Merisotakouluun. Koulussa annetaan upseerien ja opistoupseerien aselajikoulutus ja järjestetään kaikille henkilöstöryhmille kursseja.

V. 1970 Ohjuslautta Isku vie merivoimat ohjuskauteen
Ohjuslautta Iskun valmistuminen vuonna 1970 kohotti ratkaisevasti koko rannikkopuolustuksen tehokkuutta. Meripuolustuksen käyttöön oli saatu iskukykyinen asejärjestelmä. Laivaston ja rannikkotykistön yhteistoimintaharjoitukset kuuluvat tärkeänä osana merivoimien harjoitusohjelmaan.

V. 1971 Ensimmäinen parlamentaarinen puolustuskomitea jättää mietintönsä
Puolustusvoimien perushankintaohjelmien turvaamiseksi päätettiin asettaa parlamentaarinen komitea, joka suunnittelee puolustusvoimien hankintoja. Ensimmäinen PKK jätti mietintönsä vuonna 1971. Parlamentaaristen puolustuskomiteoiden ohjelmat ovat toteutuneet kiitettävästi ja niillä on ollut ratkaiseva merkitys merivoimien kehittämisessä ja saavutetun tason ylläpitämisessä.

V. 1973 Suomenlinna siirtyy siviilihallintoon
Suomenlinna pysyi siviileiltä suljettuna aina 1960-luvulle asti. Tuolloin sotaväki rajoitti toimintansa saarella Merisotakoulun alueelle ja muu osa linnakkeen saariryhmästä jäi entistä vapaammin yleiseen käyttöön. Rannikkotykistö toimi Suomenlinnan saarilla 1970-lukuun asti. V.1991 Suomenlinna otettiin Unescon maailmanperintöluetteloon, joka velvoittaa huolehtimaan linnoituksen säilymisestä ja sen historian vaalimisesta. Suomenlinnan hoitokunta vastaa linnoituksen kunnostamisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Museovirasto huolehtii antikvaarisesta valvonnasta ja tutkimuksesta.

V. 1977 Valtiovalta tukee telakkateollisuutta merivoimien hankinnoilla
Koko maailmaa koetellut lama alkoi näkyä Suomessa keväällä ja kesällä 1977. Telakkojen työllisyyttä selvittävä telakkatoimikunta sai työnsä valmiiksi vuoden loppuun mennessä pyydettyään sitä ennen mm. merivoimilta esitystä hankintasuunnitelmaksi. Merivoimien osuus oli 85 miljoonaa markkaa, joka meni esimerkiksi Vartiovene 80:n kehittelyyn ja rannikkotykistön aluksien uusintaan. Syksyllä 1979 merivoimille oli tilattu 47 alusta, joista 29 oli uusia ja loput eriasteisia korjaustöitä. 1970-luvun lopulla merivoimien kalusto uudistui ja kehittyi ajan tasalle.

V. 1987 Ohjukset ja liikkuvat yksiköt rannikkotykistön tulevaisuutta
Ohjukset ja liikkuvat yksiköt saattavat tulevaisuudessa korvata kiinteät rannikkotykit. MTO-85 -meritorjuntaohjuksia käytetään isojen kohteiden tuhoamiseen avomerellä. Varsinkin nopean ja rajoitetun strategisen iskun torjumiseksi tarvitaan nykyaikaisia liikkuvia ja tuhovoimaisia yksiköitä. Tulevaisuudessa rannikon puolustaminen hoidetaan merivoimien liikkuvilla asejärjestelmillä, esimerkiksi mantereelle ja saaristoon sijoitetuilla liikkuvilla rannikkojoukoilla ja merivoimien alusyksiköillä. Suomeen hankitaan MTO-85 -tyyppisiä meritorjuntaohjuksia ja rannikkotykkien tehtäviä hoitamaan rannikko-ohjuksia. Meritorjuntaohjukset ammutaan kuorma-autojen laveteilta tai merivoimien ohjusveneiltä ja rannikko-ohjukset kulkevat vaivatta joukkojen mukana.

V. 1998 Uusimuotoiset Merivoimat perustetaan.

V. 2000 Vuosituhat vaihtuu
Uudistuneet Merivoimat siirtyy uudelle vuosituhannelle valmiina vastaamaan sen haasteihiin.