Kosovo

1900-lukua edeltävä aika Balkanin albaaniväestö on alkuperältään illyrialaista. Illyrian keskus oli 900-luvulla eKr. nykyisen Albanian alueella. Roomalaiset pitivät Illyricum-provinssina koko Adrianmeren itäistä osaa, myös nykyisen Serbian ja osittain nykyisen Bulgarian alueita. Slaavilaiset serbit vaelsivat alueelle 500-luvulla. Serbit tuntevat alueen "vanhana Serbiana". Heistä oli jo 900-luvulla muodostunut kolme merkittävää ryhmää: roomalaiskatoliset kroaatit ja sloveenit sekä ortodoksiset serbit. Serbien alue oli 1100-luvulta alkaen itsenäinen. Kosovosta muodostui uskonnon ja kulttuurin keskus. Serbian kuninkaallinen hovi oli Kosovossa ja sillä oli voimakkaat siteet Eurooppaan. Vuonna 1389 turkkilaiset voittivat serbit Kosovo Poljen taistelussa ja liittivät nämä Ottomaanien valtioon. Vuosina 1690 ja 1738 serbit pakenivat turkkilaisten julmaa kohtelua ja albaanit kansoittivat tyhjiön. Berliinin rauhassa 1878 Serbia sai itsenäisyyden. Kosovo ja Makedonia jäivät turkkilaisille. Sarajevon laukauksista I maailmansotaan Itävalta-Unkari liitti vuonna 1908 Bosnia-Hertzegovinan alueeseensa. Albania itsenäistyi vuonna 1913, ja Serbia liitti samana vuonna Kosovon alueeseensa. Itävaltalaista hallintoa Bosniassa vastustanut nuori serbinationalisti Gavrilo Principen murhasi Itävalta-Unkarin kruunuperillisen, arkkiherttua Frans Ferdinandin ja tämän puolison Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Tapahtuma laukaisi suurvaltojen kireät suhteen ensimmäiseksi maailmansodaksi, Balkanin "ruutitynnyri" oli räjähtänyt. Saksalaismielinen Albania vajosi sodan kestäessä kaaokseen, kun taas serbit taistelivat Ympärysvaltojen puolella. Maailmansodan jälkeen alueelle syntyi Serbian, Kroatian ja Slovenian kuningaskunta, joka otti nimekseen Jugoslavian kuningaskunta. Aluetta leimasivat kansallisuuksien väliset ristiriidat. Toinen maailmansota Toisen maailmansodan aikana saksalaiset, italialaiset ja bulgarialaiset miehittivät Jugoslavian ja Albanian. Kosovo liitettiin italialaisten hallitsemaan Albaniaan. Pohjois-Kosovon kaivosalueet pysyivät saksalaisten hallinnassa. Jugoslaviaa johti natsimielisten kroaattien nukkehallitus. Saksalaiset tukivat kroaattien Ustasha-liikettä sekä serbien kuningasmielisiä tsetnikkejä, jotka tekivät jossain määrin yhteistyötä sotatoimissa vasemmistopartisaaneja vastaan. Maassa oli levottomuuksia. Etenkin Kroatiassa ja Bosnia-Hertzegovinassa asuvia serbejä surmattiin. Vuonna 1944 Josip Bronz Titon johtamat vasemmistopartisaanit ottivat vallan Jugoslaviassa ja Albaniassa. Tito määräsi Kosovon palautettavaksi Jugoslavian yhteyteen. Tito Jugoslavian johdossa 1945-1980 Sodan jälkeen marsalkka Tito perusti yksipuoluejärjestelmään perustuvan Jugoslavian Sosialistisen Liittotasavallan. Siihen kuuluivat Bosnia-Hertzegovina, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia, Slovenia sekä autonomiset maakunnat Vojvodina ja Kosovo. Kehittyneen pohjoisen (Kroatia ja Slovenia) ja eteläisten alueiden välillä oli taloudellisia ja kansallisia ristiriitoja. Kosovon albaanit vaativat itsenäisyyttä. Vuonna 1963 Kosovolle myönnettiin autonomia Serbian osana. Vuoden 1968 väkivalta-aallon seurauksena Kosovo sai lisää päätäntävaltaa. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt. Vuonna 1974 Jugoslavian perustuslaki myönsi Kosovolle autonomian liittotasavallassa. Jo tätä ennen oli alkanut Kosovon serbien joukkopako. Titon kuolemasta hajoamissotiin Marsalkka Titon kuoltua vuonna 1980 Jugoslaviaan perustettiin kollektiivinen johto, koska vahvaa johtajaa ei löytynyt. Vuonna 1989 Serbian presidentti Slobodan Milosevic poisti Kosovolta autonomian ja liitti sen Serbian yhteyteen. Serbien kansallismielinen liikehdintä Kosovossa lisääntyi, mikä lisäsi osaltaan muissa osavaltioissa kansallismielisten vaikutusvaltaa. Slovenia ja Kroatia julistautuivat itsenäisiksi 1991 ja Makedonia sekä Bosnia-Hertzegovia seurasivat perässä 1992. Serbia ja Montenegro muodostivat liittovaltion, jota kutsutaan Jugoslavian liittotasavallaksi. Sloveniassa syttyi 1991 lyhyt sisällissota, mutta maan annettiin irrottautua entisestä Jugoslaviasta. Sota jatkui Kroatiassa serbikapinallisten vallatessa Krajinan ja Itä-Slavonian. Kesäkuussa taistelut levisivät Bosnia-Hertzegovinaan ja jatkuivat runsaat kolme vuotta neuvotteluyrityksistä ja YK:n rauhanturvaamisoperaatioista huolimatta. Joulukuussa 1995 allekirjoitettiin Daytonin rauhansopimus. IFOR-joukot saapuivat Bosniaan valvomaan sopimuksen noudattamista. Jugoslavia oli hajonnut viiteen kansainvälisesti tunnustettuun itsenäiseen valtioon: Bosnia-Hertzegovinaan, Kroatiaan, Makedoniaan, Sloveniaan ja (Tynkä-) Jugoslaviaan. Kosovon ajautuminen väkivaltaan Autonomian menettämisen myötä vuonna 1989 Kosovon albaanit joutuivat luovuttamaan pääosan hallintovallasta, poliisitoimesta sekä opetuksesta serbeille. Vuonna 1991 suoritetussa kansanäänestyksessä 87% väestöstä kannatti itsenäisyyttä. Albaanit muodostivat varjohallituksen ja vuonna 1992 runoilija Ibrahim Rugova valittiin presidentiksi. Varjohallitus kykeni toimimaan terveydenhuollon ja opetuksen alueilla, mutta täysin ilman Serbian hallituksen tukea. Rugovan pyrkimys itsenäisyyteen rauhanomaisin keinoin ei tyydyttänyt radikaaleja. He perustivat Kosovon vapautusarmeija UCK:n (Ushtria Climiritares ë Kosoves). Yksi ratkaiseva syy Kosovon albaanien nousuun oli Kosovon koulutussopimus, jossa kiellettiin albaniankielinen opetus ja erotettiin albaaniopettajat. Virallisesti sitä ei pantu toimeen. Opiskelijamielenosoitukset laajenivat ja muuttuivat väkivaltaisiksi. UCK aloitti pommikampanjan, johon poliisi vastasi väkivallalla. UCK:n toiminta aktivoitui merkittävästi 1998. Helmikuussa presidentti Milosevic määräsi sisäministeriön joukot (MUP) lyömään UCK:n, joka pyrki muuttamaan taktiikkansa alueelliseksi puolustukseksi ja piti tukialueinaan kyliä. Samalla UCK julistautui lailliseksi armeijaksi. Taistelut kiihtyivät kevään kuluessa, ja elokuussa YK:n turvallisuusneuvosto laati päätöslauselman 1199, jota Milosevic lupasi noudattaa. Päätöslauselman mukaan toimet siviiliväestöä vastaan tulee lopettaa, sotarikolliset saattaa tuomittaviksi, lievittää inhimillistä hätää ja pyrkiä poliittiseen ratkaisuun. Tästä huolimatta taistelut jatkuivat Milosevicin perustellessa toimia terrorismin kitkemisellä. NATO:n uhkaus ilmaiskuista sai Milosevicin viime hetkellä allekirjoittamaan sopimuksen kansainvälisten tarkkailijoiden sijoittamisesta Kosovoon. Heidän oletettiin paljastavan UCK:n terrorismi kansainväliselle yhteisölle. Kahden edellisen vuoden aikana oli surmattu yli 150 poliisia sekä lukuisia siviilejä kaikista etnisistä ryhmistä. ETYJ:n todentamismissioon (KVM, Kosovo Verification Mission) määrävahvuuden tuli olla 2000, mutta vain 1400 ehti alueelle. Tarkkailijoiden tehtävä oli tulitauon ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen valvominen. Tarkkailijoiden tulo vähensi väkivaltaa hetkeksi. NATO:n pommitukset Tammikuussa 1999 UCK:n toiminta kiihtyi jälleen. MUP ja VJ (Jugoslavian armeija) ryhtyivät väkivaltaisiin vastatoimiin. Vastatoimissa surmattiin muun muassa Racakin kylässä 45 ihmistä 15. tammikuuta. Tapahtuma sai valtavasti kansainvälistä julkisuutta ja lisäsi painostuista Kosovon tilanteen ratkaisemiseksi. Osapuolet neuvottelivat Ranskan Rambouillet'ssa 7. - 25.2. Voimakkaista painostusyrityksistä huolimatta ratkaisua ei löytynyt. Neuvottelun aikana osapuolet pidättyivät pääosin väkivallasta. Niiden katkettua tilanne kiristyi uudelleen. Serbiosapuoli ei enää välittänyt ETYJ:n paikallaolosta. Sen joukkojen määrä ja aktiivisuus lisääntyi. Neuvotteluja jatkettiin Pariisissa maaliskuussa. Albaaniosapuoli hyväksyi Rambouillet'n sopimuksen mutta serbit eivät. NATO oli ilmoittanut ryhtyvänsä toimenpiteisiin, mikäli sopimusta ei synny. NATO aloitti 24.3. Allied Force -nimellä kutsutun ilmasodan, joka kevään kuluessa voimistui ja ulottui koko entisen Jugoslavian alueelle. Entinen Jugoslavia ja KFOR allekirjoittivat 9.6. rauhansopimuksen. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244 mukaisesti pommitukset lopetettiin, serbijoukot poistuivat Kosovosta ja NATO-johtoiset KFOR-joukot miehittivät maan. Talven ja kevään aikana oli yli miljoona albaania paennut kodeistaan Albaniaan, Makedoniaan ja Montenegroon. Osa pakolaisista siirrettiin kolmansiin maihin.