Maanantai: huoltopäivästä tulikin tehopäivä
Kello piipittää. Kuulen sen uneni läpi. Olin laittanut sen herättämään 05.10, jotta ehtisin ajoissa salille. Aamu on mukavin aika treenata. On viileää, ja salilla ei ole vielä muita. Jääkaapista vesipullo mukaan, pyyhe olalle ja mp3-soitin taskuun.
Aamubriiffissä kerrotaan joukkomme toiminta-alueen tilanteesta ja päivän ohjelmasta. Tänään on lepo- ja huoltopäivä. Tai pitäisi olla, kunnes tulee ilmoitus suojaustehtävästä. Olemme töissä 24/7. Lomia tai palvelusvapaita ei ole, ainoastaan huoltopäiviä, kun tehtävät sallivat. Nyt tarkoitus on lähteä suojaustehtäviin pariksi tunniksi. Keräämme taisteluliivit, aseet, lääkintäreppuni ja päiväreput vaunuun ja lähdemme jyristelemään kohti Goz Beidaa.
Tiistai: hikistä harjoittelua
Taas sama piipitys. Salille. Kahdeksalta olen ryhmäni kanssa taisteluvarustuksessa, sillä meillä on taisteluammuntaharjoituksia koko päivän. Aseeni tuntuu olevan täynnä hiekkaa, vaikka olen sen hiljattain puhdistanut. Hienoa hiekkapölyä on koko ajan ilmassa, se rouskuu hampaissa ja saa silmät verestämään. Muutaman harjoituksen jälkeen lähdemme tukikohdan ulkopuolelle harjoittelemaan irtautumista. Hiki tulee.
Iltapäivällä on vuorossa itse ammunnat. Tukikohtaan palattuamme huollamme aseet, illalla kirjoittelen päiväkirjaani, surffailen netissä ja katselen tietokoneelta elokuvaa. Nautin yksinolosta, koska yksityisyyttä ei juuri ole. Harhakuvan siitä voi luoda ryömimällä sänkyyn, laittamalla nappikuulokkeet korville ja kuuntelemalla musiikkia silmät kiinni.
Keskiviikko: huoltoa, pakkausta ja siivoilua
Jaahas. Kaukopartio onkin siirtynyt perjantaille ja huomenna olisi tiedossa saatto. Pakkailen oman päiväreppuni valmiiksi niin, että minun ei tarvitse kantaa vaunuun muuta kuin teltta ja patja. Illalla käyn vielä kerran pakkauslistani läpi ja vien varusteet vaunuun. Siivoilen körmyni niin siistiksi kuin sen saa, eli se ei näytä yhtään siistimmältä siivoukseni jälkeen. Toivon, että suurimmat roskat, kuolleet ötökät ja pöly on poissa. Menen aikaisin nukkumaan, koska herätys on varhain.
Torstai: saattotehtävä
Taas jokin piipittää. Nappaan rannekelloni ja tungen sen tyynyn alle. Herään siksi myöhemmin kuin suunnittelin, joten saan puputtaa aamupalani ennätysvauhdilla. Päädyn tunkemaan taskuni täyteen rusinoita ja energiapatukoita, joita mussuttelen matkan aikana. Koska Afrikassa kellonajat ovat suhteellinen käsite, joudumme odottelemaan saatettavia avustusjärjestöjä muutaman tunnin kohtaamispaikalla. Pidämme vartiota, ruokailemme, odottelemme. Saatettaville tukemme on korvaamaton apu, sillä vaunujen saattaessa ne pystyvät tekemään tärkeää työtään paljon turvallisemmin.
Lopulta saatettavat tulevat, ja lähdemme takaisin tukikohtaan. Itse kapuan ilmatorjuntakonekiväärin taakse ja virittelen hiekkaliinan kasvojeni suojaksi. Tuntien ajon jälkeen saavumme Goz Beidaan, jonne saatettavat jäävät. Me jatkamme leiriin, jonne saavumme juuri sopivasti päivällisajaksi.
Perjantai: yöksi savannille
Kaukopartio on päivän ohjelma. Odotan innolla uusien maisemien näkemistä. Enimmäkseen olemme vaunussa, mutta välillä etsimme sopivia kulkureittejä jalan, jotta emme ajelisi paikallisten pelloilla. Pimeän tullen koko joukko pysähtyy ja alamme valmistella leiriä. Vartiovuorot pyörivät taukoamatta läpi koko yön aina pysähtymisestä liikkeelle lähtöön saakka.
Maa on pölyinen ja kivikova, alustasta ei juuri ole hyötyä. Maa kuitenkin hohkaa mukavasti lämpöä, joten yöllä ei tule kylmä. Illan hiljaisuudessa kuuntelen, kuinka hiiri juoksentelee kuputelttani reunamilla ja rapistelee telttakangasta. Ainakin toivon sen olevan vain hiiri eikä skorpioni tai käärme. Niitä täällä riittää, joka aamu täytyy muistaa kopistella kengät vierailijoiden varalta. En saa unta, joten lähden vartiovuorooni reilusti ajoissa. Minua ennen vuorossa olleen taistelijan kanssa ihmettelemme, minne kuu on hävinnyt.
Lauantai: illaksi kotiin
Heräilen hiukan ennen kuutta. Aurinko on jo nousemassa ja huomaan, että melkein kaikki ovat alkaneet purkaa telttoja. Kannan tavarat vaunuun ja alan valmistella aamiaista. Pian tulee jo kiire liikkeelle. Lähdemme vielä etsimään muutamia kulkureittejä ennen paluuta tukikohtaan. Ajelemme ympäri metsiä ja savanneja ja yritämme löytää kulkuväyliksi kelpaavia polkuja ja uria. Täällä tie voi tarkoittaa sadan metrin levyistä aluetta, josta hiukan hahmottuu vanhoja aasien, kamelien, ihmisten ja ehkä jopa autojenkin jättämiä painaumia. Tukikohtaan saavumme taas sopivasti ennen päivällistä. Ehdin jopa käydä vielä saunassa ennen ruokaa. Luulisi, ettei näissä lämpötiloissa huvittaisi saunoa, mutta suomalainen on suomalainen.
Sunnuntai: lepoa, aurinkoa ja urheilua
Huoltopäivä. Puran reppuni, tarkistan että tavarat ovat ehjiä ja tallessa. Puhdistan aseeni ja pesen pyykkiä. Päivä kuluu lepäillessä, aurinkoa ottaessa ja urheillessa. On mukava päästä taas liikkumaan kolmen vaunussa istutun päivän jälkeen. Viikko tuntuu kuluneen kuin siivillä. Välillä tuntuu, ettei ole mitään tekemistä. Välillä taas saa koko ajan olla pakkaamassa, partioimassa ja vartioimassa. Hyvä, että on vaihtelua, kiireisemmän viikon jälkeen vapaa-aika tuntuu mukavammalta.
Teksti: Pauliina Meronen
Kuvat: Päivi Hautalahti, Jarmo Lahtela, Pauliina Meronen
|
|
Kaukopartiossa: Savannilla ja metsissä ajellen etsitään kulkuväyliksi kelpaavia uria ja polkuja.
Kaivolla: Ihmiset tervehtivät iloisina ohi ajavaa saattuetta.
Savannilla: Yö kuputeltassa Afrikan taivaan alla.
Vaunussa: Vaunu on jääkärin toinen koti. Alikersantti Pauliina Meronen kirjoittaa muistiinpanoja vaunun katolla.
|
Palaute