Vauhdikkaasti sujunut viikonloppu alkoi lähestyä loppuaan noin kuukausi sitten, kun eräs urhea sotilas kaatui sänkyyn täysin voimattomana. Syynä eivät olleet edellisillan riennot, vaan ilkeä viruspöpö, joka iski suoraan kurkkuun kuin se kuuluisa luu konsanaan.

– Lauantaina vielä juoksin hyvinvoivana Aurajoen rannalla, enkä osannut aavistaa pienen kurkkukivun johtavan mihinkään kunnon sairasteluun, Ruotuväen haastattelema turkulainen tykistön alikersantti kertoo.

– Seuraavana päivänä olinkin sitten kuumehouruisissa unissani vuoroin ammusmiehenä tykillä ja vuoroin everstiluutnanttina ja tykistörykmentin komentajana, hän naureskelee kuukauden takaiselle muistikuvalle.

Vaikka alikersantin ei olisikaan tarvinnut raahautua oman varuskuntansa kasarmille ennen maanantai-iltaa, jo aamulla herättyään hän totesi vointinsa aivan liian heikoksi matkustukseen koko päivänä. Kuumeilu oli vaatinut veronsa.

– Kun nousin kokeeksi sängystä ja laitoin lomakassin selkääni, taju meinasi lähteä.

Niinpä alikersanttimme toimi oikein soittaessaan kotikaupunkinsa varuskunnan terveysasemalle Pansioon heti aamutuimaan.

– Mikäli yleiskunto on heikko, eikä yksinkertaisesti jaksa matkustaa kotivaruskunnan terveysasemalle sairastamaan, voi hakeutua toiseen varuskuntaan hoitoon. Nykyään monet menevät myös siviiliterveyskeskukseen lomilla sairastuttuaan, kertoo Parolannummen varuskunnan terveysaseman päällikkölääkäri Mika Salonen.

Ystävällinen palvelu ilahdutti

Vaikka voisi kuvitella saavansa tylyä tai vähintäänkin oudoksuvaa kohtelua vieraan varuskunnan terveydenhuoltoon läheisesti tutustuessaan, käynti Pansiossa osoitti alikersantin ennakkoluulot täysin vääriksi.

Jo terveysasemalle soittaessaan hän tunsi olevansa oikealla asialla: puhelimeen vastannut jääkäri herroitteli kohteliaasti ja toivotti sydämellisesti tervetulleeksi merellisen varuskunnan lepo-osastolle.

Herraskaisen ja hintavan, mutta senhetkiseen heikkoon oloon hyvin sopineen taksimatkan jälkeen alikersantti saapui parahiksi aamuvastaanotolle Pansioon ja pienen jonotuksen jälkeen oli aika astua sairaanhoitajan huoneeseen.

– Kurkku on sen verran ärhäkän näköinen, että ihmettelisin jos tuolta ei tulehdusta löytyisi, kuului hoitajan arvio.

Valtio oli tarjonnut alikersantillemme diagnoosin.

Seuraavat päivät kuluivat asianmukaisen rauhallisesti terveysaseman lepo-osastolla. Aluksi ruoka ei kelvannut kuume- ja kurkkukipupotilaalle lainkaan, mutta jo toisena osastopäivänä voimat alkoivat palautua ja ravinto maistua.

Lääkkeet olivat yksinkertaiset, mutta auttoivat pahimpiin kurkkukivun tuomiin tuskiin. Parasta lääkettä alikersantille oli kuitenkin jo lastenlaulusta tuttu uni. Edes kotisängyn suojissa ei toivu niin hyvin kuin varuskunnan terveysaseman seesteisessä miljöössä.

Osastolla päivittäin kiertänyt ystävällinen ja asiantunteva lääkäri tarkkaili sotilaiden kuntoa herkeämättä ja varmisti sen, ettei sieltä huonokuntoisena livahdeta liian ajoissa palvelukseen.

Huolenpitoa loppuun saakka

Lopulta kävi niin kuin usein vastaavissa tapauksissa käy: kunnon parantuessa kohisten alikersantti tylsistyi lievästi ja alkoi toivoa vapauden koittavan pian. Kolmannen lepopäivän aamuna mieluisa lääkärin käsky kajahti.

– Mies on riittävän terve, joten eiköhän lähetetä hänet takaisin kotijoukko-osastoon.

Muutamaa tuntia ja paria byrokraattista toimitusta myöhemmin alikersantti seisoi hymy suupielillään ja vielä lämpöä hohkavat tuoreet litterat ja sairaustodistukset kourassaan Pansion merikasarmin ulkopuolella ja katsoi silmät sirrillään ensimmäistä kertaa pariin päivään taivaanrantaan.

Aurinko pilkisti tilanteeseen sopivasti pilvenraosta ja rohkaisi alikersanttia heilauttamaan lomakassin olalle ja taivaltamaan kohti uusia seikkailuja, kohti omaa, karulla tavalla rakasta kotikasarmia. Matka oli pitkä ja seuraava loma sekä sisällä oleskelun ja sairastelun aiheuttama hivenen heikko olo painoivat päälle, mutta olla taas terve, se oli jotakin.

Valtio oli hoitanut poikansa kuntoon.

Jutussa mainittu "alikersantti" esiintyy pyynnöstään nimettömänä ja muutetulla sotilasarvolla.