Kajaanin käräjäoikeus on tuominnut 11 Kainuun Prikaatissa palvellutta varusmiestä sakkoihin viime kesänä sattuneesta kunnianloukkausjupakasta.
Varusmiehet olivat kirjoitelleet halventavia ja nöyryyttäviä tekstejä heidän kanssaan palvelleista naisjohtajista tarkoitusta varten laadittuun vihkoon. Vihkossa olleet tekstit käsittelivät kahdeksaa varusmiesjohtajanaista. Vihko luovutettiin naisille ennen heidän kotiutumistaan viime heinäkuussa.
Vihkoon kirjoittaneista varusmiehistä kymmenen tuomittiin kunnianloukkauksesta ja sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä. Yksi selvisi sakoilla sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä. Päiväsakkojen suuruudet vaihtelevat 90-270 euron välillä. Osa tuomittiin lisäksi maksamaan korvauksia henkisistä kärsimyksistä.
Vihot kiellettin Kainuun Prikaatissa
Kainuun Prikaatin esikuntapäällikkö, eversti
Matti Pesosen mukaan Kainuun Prikaatissa on ryhdytty toimenpiteisiin vastaavien tapauksien estämiseksi.
- Konkreettisena toimenpiteenä vihkot kiellettiin. Yksiköissä ollaan korostettu meillä olevien ohjeiden noudattamista. Puolustusvoimien säännöstö kieltää tällaisen käyttäytymisen yksiselitteisesti.
Vihkoja on ollut aiemmin liikkeellä myös muissa yksiköissä, mutta kiellon jälkeen niitä ei ole havaittu.
- Jokainen ilmenevä tapaus esitutkitaan. Mahdollinen rangaistus katsotaan sen jälkeen tapauskohtaisesti, Pesonen kommentoi.