Projektimme etenee. Takana on muutama viikko hieman hiljaiseloa suunnistuksen parissa. Kävimme perheen kanssa lomailemassa hiihtolomalla aurinkoisella Teneriffalla. Sen verran sekä tämä kuntoprojektimme että myös oma henkilökohtainen ”40-kymppikseksi kuntoon”-projekti on saanut aikaan, että joka aamu lähdin mieheni mukaan aamuhölkälle läheiselle rannalle. Siellä sitä askellusta oli hyvä harjoitella paljain jaloin kosteassa rantahiekassa . Harjoituksen jälkeen aamupalalle ja lihaskuntoharjoituksia hotellin kuntosalilla. Loistavien aamujen jälkeen pystyikin sitten hyvillä mielin suunnistamaan auringonottopaikoille tai parhaisiin shoppauspisteisiin.
Tällä viikolla hain lisää asennetta harjoitteluun sotilaitten hiihtomestaruuskilpailuista. Seuraamalla huoltajan näkökulmasta loistavia urheilullisia suorituksia on efekti sama kuin olympialaisten penkkiurheilulla – oma urheiluinnostukseni senkun vaan kasvaa! Kisojen parasta antia ei tällä kertaa ollut vain pelkät urheilusuoritukset vaan kisatapahtuman yleinen innostava ilmapiiri sekä lukuisat uudet tuttavuudet.
Tänään lenkkeilin yhdessä mieheni kanssa. Juoksu kulki aiempaa paremmin vaikka ongelmia toki edelleen löytyy. Töitä on tehtävä jotta matka etenee rennon rauhallisesti. Mieheni tosin lupaili, että muutaman kuukauden päästä sama lenkki kulkee huomattavan kevyemmin. Sen kun vaan näkisi.
Jukolaan on enää alle 100 päivää, tarkemmin sanottuna 98. Muukin valmistautuminen etenee. Olemme löytäneet mahdollisen sponsorin tukemaan varusteidemme hankintaa. Ensin suunnittelimme itsellemme ”oikean” suunnistuspaidan, mutta kulujen noustessa päädymmekin juoksupaitaan. Näin rahaa riittää myös housuihin. Pyrimme saamaan ensi viikolla tilauksen lähtemään toimittajalle. Sormia syyhyttäisi tilata samaan pakettiin paljon muutakin mukavaa kuten juoksutrikoot, liivi jne. Saa nähdä miten menee läpi talousneuvotteluissa kotirintamalla…. 
M
Tällä viikolla oli vuorossa kortteli-pimeä-hanki-suunnistus. B-rata 4,3 km (linnuntietä siis). Maaliin tullessa olo oli uupunut, mutta salaa sisälläni hymyilin.
Kunto ei vielä ole kohonnut tarpeeksi, että jaksaisi hangessa juosta, mutta tieosuuksilla huomasin ottavani enemmän juoksuaskeleita kuin viimeeksi. Nuoskahangen liukkaus teki sen, että jos ei osunut edellä menneiden askeliin, lensi helposti turvalleen. Joten tyydyin menemään hangessa olevat rastivälit ihan hissukseen kävellen ja puista tukea ottaen…..samalla se järjetön sydämen tykytyskin helpotti. Huomaan myös olevani edelleen rohkeampi liikkumaan, myös hangessa.
Se kompassi……lupasin ottaa mukaani kompassin (harjoitellakseni sen käyttöä) ja otinkin. Mutta enhän mie sitä kertaakaan käyttänyt. Oli liikaa liikkuvia osia käsissä, ettei keskittyminen enää riittänyt kompassiin. Sitä paitsi ei tuolla korttelisuunnistuksessa tarvitse kompassia, kun on pakko mennä teitä pitkin ja hangessa olevia jälkiä pitkin. Siellä ei suunnalla voi edetä ilman hypermegakuntoa. Opettelen sen kompassin sitten sulan maan aikana valoisassa, ettei samalla tarvitse yrittää pysyä pystyssä ja käyttää otsalamppua.
Treenit jatkuvat! Ainoa negatiivinen puoli on se, että nuo korttelisuunnistukset talvella on niin kaukana meiltä. Hirvittää ajaa töiden jälkeen 1½ tuntia per suunta, että pääsee suunnistamaan. Harrastukset on tärkeitä ja niihin on panostettava sanoi Anna, kun hangessa loikki.
Tällä YK-mitaliparaatikakun ohjeella SKJT 309 -joukko suoritti tehtäväänsä Tshadissa: Vielä on vähän aikaa jäljellä, mutta täysillä mennään mission loppuun asti!
Kuva: Päivi Hautalahti
Tuttu näky lippukentällä: YK:n sininen lippu liehuu tangossa aina, kun taas Suomen, Irlannin ja Tshadin liput nostetaan ja lasketaan päivittäin. Viime tiistaina SKJT 309 -rotaatio laski Suomen lipun viimeistä kertaa ja keskiviikosta alkaen tehtävää hoitaa SKJT 110 -rotaatio.
Kuva: Päivi Hautalahti
This Is Africa! Lausahdus, jolla selitetään kaikkea selittämätöntä, tyypillistä afrikkalaista, ehkä myös jotakin, jota voi sattua vain Afrikassa. Tästä kuvasta voisi sen sijaan kuvan ottaja sanoa, että This Is My Africa: kuuman päivän päättävä rauhallinen, lämmin ja leppeä afrikkalainen ilta savannilla kaukana kaikesta kiireestä ja melusta. Sen tunnelma on jotakin ainutlaatuista, sellaista, johon mieli varmasti myöhemmin vielä palaa.
Kuva: Päivi Hautalahti
Koko joukko viimeistä kertaa koolla Goz Beïdassa. Ensimmäiset ovat nyt jo matkalla kohti N’Djamenaa vastaanottamaan uutta pääjoukkoa, viikon aikana loputkin matkaavat pääkaupunkiin, josta lento kuumasta etelästä kylmään Pohjolaan lähteen viikon lopulla. Hieno kokemus alkaa olla päättymässä ja haikeus kenties hiipii viimeistään lentokentällä, mutta kaikkea aikansa. Koti kutsuu.
Kuva: IRCON PHOTOGRHAPHER
Viime viikolla YK:n siviilit, muun muassa Human Rights -osasto järjestivät erilaista ohjelmaa ja keräyksiä, joilla tuetaan naisten toimintaa ja aktivoidaan heitä yhteisiin tilaisuuksiin. Toiminta huipentui naistenpäivän näytelmiin. Suomalaiset osallistuivat tapahtumaan siten, että leiristä kerättiin jäljeltä tyhjiä Vichy-pulloja, joihin tehtiin mehua näytelmäyleisölle tarjottavaksi.
Yllä oleva kuva ei kuitenkaan liity naistenpäivän tapahtumiin, vaan on kuvattu Koukou Angaranassa, jossa kadut olivat eräänä helmikuun päivänä täynnä juhlakansaa. Syy juhliin ei kuitenkaan selvinnyt, mutta riemua oli runsaasti.
Kuva: Mika Rantanen
Peruskoulutuskauden kahdeksan pitkää viikkoa on nyt lusittu. Mukaan on varmasti mahtunut intensiivisen koulutuksen lisäksi tunnemyrskyä laidasta laitaan, onnistumisen hetkiä, sekä paljon uusia kokemuksia – niin hyviä kuin huonojakin.
- P-kausi meni todella mukavasti ja olen tykännyt monesta asiasta täällä. Tällä viikolla päiväohjelma onkin ollut jo vähän väljempää ja lähinnä liikuntapainoitteista, kertoo Viestirykmentin Esikuntakomppaniassa ensimmäisen kahdeksanviikkoisensa viettänyt Sanna Ahlstedt.
Saapumiserä I/10 on nyt valmiina siirtymään kohti uusia haasteita, kun talon tavoille oppineet varusmiehet siirtyvät kukin omaan yksikköönsä jatkokoulutusta varten. Jotkut lähtevät kouluttautumaan kuljettajan tehtäviin, toiset lääkintämieskurssille Lahteen, ja kolmannet hankkivat johtajakoulutuksen aliupseerikoulussa tai ehkä jopa reservinupseerikoulussa. Sanna Ahlstedt kuuluu edellä mainittuun johtamishaluisten porukkaan.
- Siirryn tänään viestikomppanian puolelle ViestiAUK:iin. Kokeillaan mihin rahkeet riittää, kertoo Ahlstedt.
Tulevalla aliupseerioppilaalla onkin edustettavaa, sillä Riihimällä palveluksensa aloittaneista kahdesta tytöstä enää hän on jäljellä. Toinen menetti intonsa jo kahden viikon jälkeen. Ahlstedt aikoo suoriutua loppuun asti kunnialla, ja miettii jopa lisäävänsä aktiivisuutta.
- Peruskoulutuskaudella ei tullut kiireisen ohjelmiston takia liikuttua vapaa-ajalla. Aliupseerikoulussa pyrin juoksemaan kuntsarilenkkiä aina kun ehdin, toteaa Ahlstedt.
Ruotuväki toivottaa kauniita lenkkeilykelejä ja aurinkoista E-kautta kaikille Suomen varusmiehille. Lepo!
Vettä niskaan niin jo vain vilvoittaa kuumemmallakin kelillä!
Kuva: Joonas Kortelainen
Viimeinen blogiviikko ei voi alkaa millään muulla kuin aasin kuvalla. Nuo rauhalliset, vaatimattomat afrikkalaiset aasit on valokuvattu neljän kuukauden reissun aikana satoja kertoja, ja tähän blogiinkin niitä on päätynyt useita. Mutta vaikka moni muu asia myöhemmin unohtuisikin, nuo harmaat savannia verkkaisesti halkovat kulkijat pysyvät mielessä pitkään.
Kuva: Jarmo Lahtela/Päivi Hautalahti
Twitter
RSS 
