Tehtävä: Kosovo

Nimi: Tapani Rintalahti
Ikä: 41
Ammatti: Palomies, pelastussukeltaja, metsuri
Kotipaikka: Jyväskylä

Suomalaisessa kriisinhallintajoukossa Kosovossa (SKJK) palomiehenä palveleva sotilasvirkamies Tapani ”Pappa” Rintalahti on todellinen moniosaaja. Kysyessäni Tapanilta hänen koulutuksestaan ja työstään Suomessa, mies naurahtaa ja pyytää olemaan nauramatta kun hän alkaa kertoa työhistoriastaan. ”Olen tähän ikään mennessä ehtinyt työskennellä leipurina, torikauppiaana, hiihdonopettajana, trukkikuskina, urheilukaupan myyjänä, lähihoitajana, sukeltajana ja palomiehenä. Nykyisin olen päätoiminen palomies ja siinä sivussa teen jonkin verran metsurin ja sukeltajan hommia”, kertoo toimelias palomies. Lempinimi ”Pappa” lankesi Tapanille luonnostaan hänen ollessa suomalaisten tukikohdan, Camp Villen palokunnan ikänestori.

Tapani on ensimmäistä kertaa rauhanturvaajana maailmalla. Mieli olisi tehnyt lähteä jo aikaisemmin, mutta perhesyyt tulivat esteeksi. ”Esittelin vaimolleni keittiön pöydän ääressä ajatuksen rauhanturvaajaksi lähtemisestä ensimmäisen kerran jo vuonna 2000, mutta tuolloin asia ei saanut kannatusta. Ratkaisu olikin varmasti oikea, koska lapset olivat tuolloin vielä pieniä. Nyt tilanne on toinen ja lupa lähteä heltisi hyvässä yhteisymmärryksessä. Lapset ovat varttuneet ja sain tässä välillä talonkin rakennettua”, Rintalahti muistelee.

 Tapani tärkeimmän työvälineensä äärellä.

- Kiinnostus rauhanturvatehtäviä kohtaan heräsi jo poikasena, kun enoni kertoi tarinoita omalta Kyproksen reissultaan. Lisäksi monet työkaverini Jyväskylän pelastuslaitokselta ovat olleet rauhanturvaajina kuka missäkin päin maailmaa. Ajattelin, että haluan nähdä ja kokea mistä oikein on kysymys, ettei tarvitse sitten vanhana katua, ettei tullut lähdettyä. Tätä taustaa vasten työni täällä Kosovossa on haaveideni täyttymys.

Laitteet tarkastettu, kaikki toimii.

Palomiehen työ Camp Villessä on hyvin samankaltaista kuin missä tahansa pelastuslaitoksella Suomessa. Paloasemalla työskentelee palopäällikön lisäksi seitsemän palomiestä, joista kaksi on koko ajan palvelusvapaalla. Työ on pitkälti jatkuvaa päivystämistä ja siinä ohella palokaluston kunnossapitoa.

Tapanille liikunta on elämäntapa myös Kosovossa.

Palomiehen täytyy olla hyvässä fyysisessä kunnossa suoriutuakseen työtehtävistään. Kunnon ylläpito onkin liikunnalliselle Rintalahdelle elämäntapa, eikä työskenteleminen Kosovossa ole tuonut tähän asiaan muutosta. ”Meillä Villen palokunnassa kuntoillaan yleensä kahdesti päivässä, välillä yhdessä joukkuelajeja pelaten ja välillä erikseen. Itse pidän erityisesti lenkkeilystä ja siinä ohella käyn kuntosalilla. Sunnuntait otan yleensä levon kannalta”, kertoo terveyttä ja hyvää oloa huokuva Rintalahti.

Tuol on mun kultani, ain yhä tuolla.

Rauhanturvapalvelusta harkitsevalle Rintalahti haluaa antaa muutaman neuvon.

- Jos suunnittelet lähtöä rauhanturvaajaksi puhu asiat ensin selväksi perheesi kanssa ja kuuntele mitä mieltä he ovat asiasta. Palvelus sujuu ilman ylimääräistä huolta, kun on perheen tuki ja hyväksyntä takana. Oman perheeni kanssa olimme ennen tänne tuloa eläneet varsin tiivistä perhe-elämää ja itsellenikin oli jonkinmoinen yllätys huomata, kuinka kova ikävä omaa perhettä aika ajoin tulee. Onneksi yhteydenpito Suomeen on helppoa. Pidän kotiväkeen yhteyttä kännykällä ja sähköpostilla päivittäin.

Lenkkeilyyn saa lisää tehoa, kun laittaa 15 kiloa painavat luotiliivit päälle.

- Oma perhe pitää asettaa palvelusvapailla aina etusijalle, eikä kannata luvata mitään mitä ei pysty pitämään. Sain itsekin juuri kuulla, että sopimustani olisi jatkettu vielä puolella vuodella, mutta olin jo lähtiessä luvannut tulla jouluksi kotiin ja tulevana jouluna aionkin koristella kuusen perheeni kanssa. Aika näyttää haenko joukkoihin vielä uudelleen.

Nimi: Heidi Karjalainen
Ikä: 28
Ammatti: Ensihoitaja
Kotipaikka: Turku

Astuessani sisälle Camp Villen liikuntahallille, Leijona-Arenalle, tapaan kiipeilyvarusteisiin sonnustautuneen kersantti Heidi Karjalaisen. Heidi on körmy- eli huonetoverinsa alikersantti Katja Haimakan kanssa tullut harjoittelemaan kiipeilyä vasta hetki sitten uusitulle kiipeilyseinälle. Heidin olemus on urheilullisen jäntevä, muttei varsinaisesti pitkän huiskea ja en voi vastustaa kiusausta kysyä kersantin pituutta. Heidi vastaa olevansa pari senttiä pitempi kuin Shakira. Katsellessani entisen telinevoimistelijan vaivatonta etenemistä kiipeilyseinällä voin vain todeta, että sen minkä Heidi pituudessa häviää, sen hän voittaa voimassa ja notkeudessa. Heidissä on positiivista naisenergiaa ja hän on yksi SKJK:n (Suomalainen kriisinhallintajoukko Kosovossa) 21 naisrauhanturvaajasta.

Heidi ja Katja virkistäytyvät ja hoitavat kuntoaan kiipeilemällä.

Heidin kiinnostus rauhanturvaamista kohtaan juontaa juurensa kotikasvatuksesta. Lappeenrannassa varttunut Heidi kertoo kotinsa ilmapiirin olleen isänmaallinen. Perheessä on aina arvostettu sotaveteraaneja ja erityisesti laskuvarjojääkärikoulutuksen saanut isä oli kannustamassa Heidiä myös varusmiespalvelukseen. Heidi suoritti varusmiespalveluksensa Haminassa, Kymen ilmatorjuntarykmentissä, josta hän kotiutui reservin kersanttina vuonna 2002.

Varusmiespalveluksen jälkeen Heidi on opiskellut lähihoitajaksi ja on erikoistunut ensihoitajaksi. Valmistuttuaan hän työskenteli ensihoitajana Turun pelastuslaitoksella, kunnes mielessä alkoi itää ajatus rauhanturvaajaksi hakeutumisesta. Hyvin suoritettu varusmiespalvelus ja lähihoitajan koulutus ovatkin hyvä yhdistelmä hakeuduttaessa rauhanturvakoulutukseen. Hakupapereiden lähettämisestä kului vain viisi kuukautta, kun Heidi huomasi olevansa Säkylässä, Porin Prikaatissa rotaatiokoulutuksessa. Noin viikko koulutuksen jälkeen Heidi aloitti palveluksensa Kosovossa SKJK:n A-komppanian 2. joukkueen 3. ryhmän lääkintämiehenä.

Mistä löytyisi seuraava ote?

Heidin arki rauhanturvaajana pitää sisällään tavallisia jalkaväkiyksikön tehtäviä, kuten partioita, porttivartiota, kiertovartiota ja QRF-valmiudessa (Quick Reaction Force) olemista. Perustehtävien ohella Heidin yksikössä harjoitellaan säännöllisesti myös rauhanturvaajan perustaitoja, kuten joukkojenhallintaa (JOUHA), voimankäyttöä ja ampumista. Heidin elokuussa kolme kuukautta kestäneeseen palvelukseen Kosovossa on mahtunut monenlaisia kokemuksia. ”Olen ulkoilmaihminen ja arvostan sitä, että pääsen tehtävässäni liikkumaan paljon vastuualueellamme erilaisten partioiden muodossa. On ollut avartava kokemus nähdä Kosovoa laajalti ja muun muassa maisemat täällä ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Partioissa tapaa myös paikallisia ihmisiä ja voi oppia jopa hieman kieltäkin”, kertoo Heidi.

Asento voi näyttää hankalalta, mutta tästäkin selvitään!

SKJK tarjoaa vapaaehtoisille rauhanturvaajille toisinaan mahdollisuuden palvella viikon verran vaihto-oppilaana muiden Keskisen taisteluosaston kansallisuuksien leireissä. Heidi tarttui tilaisuuteen ja palveli viikon irlantilaisten rauhanturvaajien leirissä Camp Clarkessa. ”Aluksi hieman jännitti, mutta oli hauska huomata, että suomalaisen rauhanturvaajan koulutuksella pärjää mennen tullen myös kokonaan vieraskielisessä ympäristössä. Tuntui myös siltä, että suomalaisia rauhanturvaajia arvostetaan”, kertoo Heidi.

Heidi valmistautuu lääkitsemään Kuuman päivän marssilla rasittuneita jalkoja.

- Jos jotain negatiivista pitäisi keksiä, niin toisinaan kaipaan omaa rauhaa ja vapautta. Elämme täällä suljetussa yhteisössä 24/7, joten joskus hetki pelkästään itselle olisi paikallaan. Onneksi körmykaverini Katjan kanssa synkkaa hyvin ja voimme aika ajoin jakaa iloja ja suruja, jos siltä tuntuu. Myös leirin hyvät liikuntamahdollisuudet ovat hyvä henkireikä ja niitä käytetäänkin täällä aika ahkerasti.

Heidin kokemukset rauhanturvaamisesta ovat pääasiassa positiivisia ja hän kannustaa kaikkia vähääkään aiheesta kiinnostuneita hakeutumaan sen sijaan, että jahkailisi asian kanssa loputtomiin. ”Tapasin Suomessa edellisellä palvelusvapaalla ollessani junan ravintolavaunussa myyjän, joka kertoi aina halunneensa lähteä rauhanturvaajaksi, mutta ajatus oli jäänyt käymisasteelle. Kerroin hänelle mistä hakupapereita saa ja kannustin ryhtymään tuumasta toimeen”, muistelee Heidi.

Timmi ojennus!

Kotiuduttuaan marraskuussa Heidi palaa takaisin lähihoitajan työhön, mutta halu nähdä ja kokea enemmän rauhanturvaamista on syntynyt, joten Heidiä nähtäneen vielä lähitulevaisuudessa jossain toisessakin kriisinhallintaoperaatiossa.

Kuka: ylikersantti Sari Huotari
Ikä: 30
Ammatti Suomessa: Ohjelmistosuunnittelija, Elektrobit Oy, Oulu
Tehtävä Kosovossa: Alueellisen yhteysupseeritiimin (RLMT) toimistoaliupseeri

Jo toista kertaa Kosovossa

Sari Huotarille maisemat olivat jo entuudestaan tuttuja hänen aloittaessaan kriisinhallintapalveluksensa Kosovossa marraskuussa 2008. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua vasta kolmisen vuotta aikaa, kun seikkailunhaluinen Sari alkoi taas kaivata vaihtelua normaaleihin arjen rutiineihin.

Kriisinhallintapalvelukseen hakeutuminen olikin helppoa, kun jo edelliseltä kerralta oli tiedossa työnantajan myönteinen ja kannustava suhtautuminen asiaan. Suomessa tradenomiksi opiskellut Sari työskentelee Elektrobit OY:ssä Oulussa, joka on nykyisin myös Sarin kotikaupunki. Vaihtelun lisäksi Sarilla oli myös muita motivoivia tekijöitä lähteä uudelleen reissuun.

”Kriisinhallintatehtävät ovat hyvä tilaisuus säästää rahaa. Palkka ei välttämättä ole suuren suuri, mutta eihän täällä oikeastaan kulu rahaa mihinkään ja tietysti se verovapaa autokin näytteli jonkinlaista roolia.Armeijan hommat ovat muutenkin aina kiinnostaneet minua ja rauhanturvaaminen on nykyisin tapani saada kosketuspintaa alaan. Nuorempana harkitsin sopimussotilaana työskennellessäni myös sotilasuraa”, kertoo Sari.

Vaihtelevia työtehtäviä

Ollessaan ensimmäistä kertaa Kosovossa Sari oli sijoitettu viestiosastolle, mikä oli luontevaa, koska Sari on suorittanut varusmiespalveluksensa Kainuun Prikaatin viestipataljoonassa. Sarille vaihtelevat työtehtävät ovat kuitenkin keskeinen motivoiva tekijä niin omalla työpaikalla Suomessa kuin kriisinhallintatehtävissäkin, joten nykyinen tehtävä yhteysupseerien toimintaa koordinoivassa RLMT:ssä on kovasti mieleen.

”Vaikka edellinenkin tehtäväni sijoittui näihin toimistoympyröihin, on nykyinen tehtäväni huomattavasti monipuolisempi ja vastuullisempi. Toimin eräänlaisena yleisjärjestelijänä, joka rasvaa laakerit yhteysupseeri- eli LMT-tiimien arjessa. Käsittelen tiimien palvelusvapaa-anomukset, järjestän puitteet kokouksille ja lisäksi toimin myös ajoneuvovastaavana, joten mielekästä ja vaihtelevaa puuhaa riittää”, Sari kertoo.

Toimistotöiden lisäksi Sari toimii toisinaan RLMT-tiimin päivystävänä upseerina. ”Päivystävän upseerin tehtävä on vastuullinen ja saatan vuorossa ollessani joutua käskemään ja käynnistämään tehtäviä LMT-tiimeille kentällä.”Kriisinhallintatehtäviin haetaan usein tiettyjen erikoisalojen osaajia, joiden palvelustehtävät operaatiossa ovat lopulta samat tai lähes samat kuin siviilityöpaikalla Suomessa. Joskus käy kuitenkin niin, ettei siviiliammatin puitteissa karttunutta kokemusta suoranaisesti voi käyttää omassa kriisinhallintatehtävässä. Joustavien työjärjestelyiden kautta voi silloinkin tarjoutua mahdollisuuksia myös oman erikoisosaamisen hyödyntämiseen.

Sarin kohdalla tämä toteutuu mm. hänen suunnitellessaan RLMT:n ja LMT-tiimien web-sivuja Keskisen Taisteluosaston intranetissä. ”Järjestely oli minulle luonteva ja mielekäs, sillä vastaavat tehtävät kuuluvat ammattialaani myös Suomessa. Lisäksi työtehtävien joustavuus näkyy myös siinä, että saan halutessani ja tilanteen niin salliessa osallistua LMT-tiimien partioihin”, Sari toteaa.

Tiivistä yhteisasumista ja harrastuksia

Asuminen Suomalaisten suurimmassa leirissä Camp Villessä on toisinaan haasteellista. Tilaa on vähän ja omasta yksityisyydestään joutuu tinkimään. Kaikesta huolimatta majoitukset ovat joidenkin muiden maiden vastaaviin verrattuna todella hyvää tasoa. Saunaan pääsee päivittäin ja harrastusmahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.”Valitsen itselleni kolme tai neljä liikuntasuoritusta viikoittain ja sillä määrällä pystyy jo kehittämään omaa kuntoaan. Mieluisin laji itselleni on sulkapallo, jonka harrastamisen aloitin täällä, kun siihen sai hyvää ohjausta. Lisäksi lenkkeilen ja teen kahvakuulaharjoituksia kuntosalilla”, kertoo Sari.

Sari on myös musikaalinen lahjakkuus, jota on Suomessa ihan vakavasti kehotettu osallistumaan jopa Idols-laulukilpailuun. Musiikkiharrastus juontaa juurensa lapsuuteen ja opintoihin musiikkiluokassa ja myöhemmin musiikkiopistossa. Oulun karaokebaarien vakioasiakas voi harrastaa laulua myös Camp Villessä. ”Meillä on Camp Villessä suomalaisista rauhanturvaajista koottu bändi ja hyvin varusteltu treenikämppä, jossa saamme harjoitella keikkoja varten. Tällaisella harrastustoiminnalla on iso merkitys viihtymisen kannalta paitsi meille myös yleisölle, joka luonnollisesti muodostuu Keskisen Taisteluosaston rauhanturvaajista”, kertoo Sari.

Kriisinhallintapalvelus ei ole este seurustelulle

Seurustelurintamallakin Sarin asiat ovat vakaalla pohjalla. Sormuksia ei ole vielä vaihdettu, mutta yhteen muuttaminen on toisinaan käynyt puheissa. ”Tuleehan se ikävä aina välillä pintaan, mutta onneksi täällä on kavereita, jotka lohduttavat ja houkuttelevat harrastuksiin, jos on siipi maassa. Yhteydenpito Suomeen on myös helppoa puhelimella ja sähköpostin välityksellä.”Kriisinhallintapalvelukseen lähteviä Sari kehottaa keskustelemaan tulevasta elämänmuutoksesta ajoissa ja avoimesti oman puolison kanssa.

”Rauhanturvatehtävät ovat varmasti hyvä mittari parisuhteelle. Vahvat suhteet lujittuvat entisestään ja jos ihmisiä ei ole tarkoitettu toisilleen, niin sekin tulee kyllä ilmi. Jos parisuhdeasiat ovat sekaisin, eivät ne täällä myöskään parane ja sellaisessa tilanteessa en voi tällaista työtä kenellekään suositella. Keskustelkaa avoimesti ja kun teette päätöksen lähteä, valmistelkaa kaikki asiat mahdollisimman pitkälle yhdessä”, neuvoo Sari.

Palvelusvapaat pyörivät mukavasti

Kriisinhallintasotilaat pääsevät palvelusvapaalle keskimäärin kuukauden välein viikoksi. Tarvittaessa vapaan voi anoa kahdenkin viikon mittaisena. Useimmat viettävät palvelusvapaansa Suomessa, mutta Sari on lomaillut myös ulkomailla.

”Olemme käyneet poikakaverini kanssa lomalla laskettelemassa Itävallassa ja suunnittelemme myös yhteistä lomaa ensi kesäksi Espanjaan. Mielestäni palvelusvapaita on riittävästi ja niillä ehtii kyllä virkistäytymään seuraavaa palvelusjaksoa varten.

Mieleenpainuvia kokemuksia

Erityisesti Sarin mieleen on jäänyt Kosovon itsenäisyysjulistuksen ensimmäinen vuosipäivä 17. helmikuuta. ”Olen saanut nähdä ja kokea täällä monia upeita asioita, mutta toistaiseksi mieleenpainuvinta oli varmasti, kun pääsin LMT-partion mukana seuraamaan Kosovon itsenäisyysjulistuksen vuosipäivää.Pristinan kadut olivat täynnä juhlakansaa ja pääsimme seuraamaan myös nuoren valtion virallisia juhlallisuuksia Red Halliin. Oli mykistävää päästä läheltä seuraamaan valtiojohdon juhlapuheita”, kertoo Sari.

Ensivaikutelma saavuttaessa Camp Villeen, suomalaisten pääleiriin Kosovossa, on jämäkän sotilaallinen. Etualalla seisova vartiomies pysäyttää auton ennen porttia selvin käsimerkein. Työrauhan tarkastavalle vartiosotilaalle takaa taustalla seisova valppaan näköinen suojamies.

Myöskään tulevat tapahtumat eivät jää saapujille epäselväksi. Vartiomies tarkastaa ID-kortit huolellisesti ja seuraavaksi vieraat ohjataan ”unloudaamaan” aseensa tarkoitukseen varatulle paikalle portin vieressä. Lopuksi ajoneuvon alusta tarkastetaan peilillä mahdollisten räjähteiden varalta. Toimenpiteiden päätteeksi vieraille annetaan merkki ajaa portista läpi. Tarkastuksen suorittanut vartiomies tekee eleettömän tyylikkäästi kunniaa ajoneuvon lipuessa portin ohitse leiriin.

Asuista, varusteista tai toiminnasta ei löydy moitteen sijaa. Kyseessä ei ole vain yksittäisten vartiomiesten esimerkillinen toiminta, vaan tapahtumat portilla kuvaavat koko SKJK:n yleisilmettä, joka tiivistyy sanoihin, nuorekas, särmä ja ammattimainen. Suomalaisen kriisinhallintajoukon toiminta onkin saanut paljon ansaitsemaansa kiitosta myös muiden KFOR-operaatioon osallistuvien kansallisuuksien taholta.

Camp Villen vartiojoukkue aloitti tehtävässään Keskisen Taisteluosaston johtovastuun siirtyessä suomalaisille 1.8.2008. Vartiojoukkueen yhteinen tie alkoi kuitenkin jo vuotta aiemmin, kun miehet aloittivat varusmiespalveluksensa Säkylässä. Valmiusjoukkokoulutusta suorittaville nuorukaisille kerrottiin palveluksen edistyessä, että koulutuksessa hyvin menestyneille saattaisi varusmiespalveluksen jälkeen tarjoutua mahdollisuus pestiin kriisinhallintaoperaatiossa kesällä 2008. Osoitekin oli jo selvä, KFOR/SKJK/Vartiojoukkue.

Heti varusmiespalveluksen päätyttyä tuleva vartiojoukkue allekirjoitti vuoden palvelussitoumukset ja poistui muista palvelustovereistaan poiketen Säkylän varuskunta-alueelta valtion matkavarustus kassissa. Seuraavan kerran palvelustoverit kohtasivat toisensa jo 23. heinäkuuta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Miehet eivät varsinaisesti ehtineet siviilivaatteisiin totutella oltuaan reservissä 19 päivää ennen toimialueelle siirtymistä.

Tammikuun lopussa 2009 vartiojoukkue on saavuttanut sopimuksissaan jo puolen välin rajapyykin. Luutnantti Tuukka Hellman kertoo, että palvelus ei paina ja motivaatio on kavereilla kohdallaan.

”Asiaan vaikuttaa varmasti se, että olemme tunteneet toisemme ja toimineet yhdessä jo pitkälti toista vuotta. Siinä ehtii tutustua kaveriin. Olemme hitsautuneet yhteen joukkueena ja se näkyy kaikessa mitä teemme, niin vapaa-ajalla kuin palveluksessakin”, kertoo Camp Villen komendanttina toimiva vartiojoukkueen johtaja luutnantti Tuukka Hellman.

Myös huumori kukkii vartiojoukkueessa kaikille sotilasyhteisöille ominaiseen tapaan. ”Joku on sanonut, että olemme joukkueena kuin vanha aviopari. Hommat hoidetaan tyylikkäästi, mutta sisäpiirin huumori saattaa joskus mennä ulkopuoliselta yli hilseen”, naurahtaa Hellman. Kotiutuessaan kesällä 2009 vartiojoukkueen sotilaat voivat liioittelematta kertoa palvelleensa yhdessä kaksi vuotta.

Vartiojoukkueen tehtävät eivät rajoitu pelkästään portti- ja kiertovartioihin Camp Villen alueella, vaan sen tehtävät ovat paljon monimuotoisemmat. ”Vartiojoukkue tukee tarvittaessa muiden yksiköiden toimintaa suojaamalla ja vartioimalla. Lisäksi vartiojoukkue tulee osallistumaan enenevässä määrin A-komppanian operaatioihin SKJK:n komentajan linjausten mukaisesti”, kertoo Hellman.

Hellmannille pesti on osa toteutumassa olevaa suurempaa suunnitelmaa. Kotiutuessa odottaa lyhyen loman jälkeen paikka kadettikoulussa. ”Operaatio on vastannut odotuksia ja on hyvää harjoitusta kadettikoulua ja miksei tulevia kriisinhallintatehtäviäkin varten. Parasta näissä hommissa on se, että pääsee harjoittelemaan yhteistoimintaa kansainvälisessä ympäristössä. Tuntuu myös hyvältä, että kotijoukot ovat tukeneet varauksetta päätöstäni lähteä Kosovoon. Pitkäaikaisen tyttöystäväni isä on palvellut sotilastarkkailijana, joten perinteitä löytyy ihan lähipiiristäkin”, kertoo Hellman.

Teksti: Mika Väisänen
Kuvat: Tuukka Hellman

Nimi: Vääpeli Esa PiisiläIkä: 49Tehtävä Suomessa: Kouluttaja Kaartin Jääkärirykmentin 1. Komppaniassa SantahaminassaTehtävä Kosovossa: TaisteluvälinealiupseeriMotto: Kaikella on tarkoituksensa!’These mist covered mountains, are a home now for me…’. Dire Straits ja Esa Piisilä ovat kaverukset. Kappale ”Brothers in Arms” koskettaa reissusotilaan sielussa herkkää kieltä. Camp Villen leirin piikkilankojen takana horisontissa häämöttävä Ljuboten -vuori on kuin Esan oman elämän laulun aihe. Toista kertaa Kosovossa palveleva Piisilä on aina kuin kotonaan siellä missä juuri nyt on. SKJK:n taisteluvälinevarasto (TVÄL) on ollut Esan valtakunta toukokuun 2008 rotaatiosta lähtien.

Vääpeli Piisilän tuima katse pyyhkii hyllyjä, joilla nököttää yksi jos toinenkin rynnäkkökivääri. Pistoolit ovat viereisellä seinustalla. Portaiden vieressä on paikka vuosien varrella varastoon kertyneille jo historiallista karismaa huokuville mitä eriskummallisimmille aseille. Tavarat ovat ojennuksessa ja järjestys tyydyttää vaativaa silmää.Asemestari toivoo, että rauhanturvaajien ei koskaan olisi pakko turvautua tehtävissään kättä pidempään. ”Kosovon tilanne on nyt paljon rauhallisempi edelliseen reissuuni verrattuna, vaikka pinnan alla onkin vielä jännitteitä. KFOR on onnistunut tehtävässään tähän saakka hyvin. Tällaisen joukon osana olen kyllä suurella ylpeydellä”, Esa sanoo.

Aika ei käy pitkäksi TVÄL -varastossa. Taisteluvälinealiupseerin työhön kuuluu rauhanturvajoukon aseiden, räjähteiden ja ampumatarvikkeiden jatkuvaa inventointia, korjausta ja huoltoa, ammuntojen valmistelua ja johtamista, patruunoiden jakamista ja kulutuksen raportointia, kirjanpitoa ja hankintaehdotuksia. Vaihteluksi on tarjolla silloin tällöin vartiopäällikkövuoroja, partiointia, kouluttajan hommia ja satunnaisia keikkoja räjähderaivausryhmän (EOD) mukana.Uni veti takaisin KosovoonPiisilän ensimmäinen kosketus Kosovoon 2002 - 2003 jäi ihon alle. Esa toimi silloisen Suomen pataljoonan taisteluvälinealiupseerina sekä puolet ajasta myös huoltojoukkueen varajohtajana. ”Sillä reissulla sain paljon ystäviä, joihin olen pitänyt yhteyttä myöhemminkin”, Esa muistelee. Paluu takaisin Kosovoon tuntuu hyvältä. ”On mahtavaa tavata täällä jälleen joitakin vanhoja kavereita ensimmäiseltä missiolta.”Vuonna 2005 Esa pyörähti Afganistanissa siviili-sotilasyhteistyötehtävissä (CIMIC). Miehen toiveissa onkin siirtyä Kosovon mission toisen puolikkaan ajaksi joko CIMIC -puolelle tai sitten LMT -yhteysupseeriksi. ”Ne ovat kuitenkin hommia joihin minulla on sekä koulutus että myös kokemusta, hyvinkin kovista olosuhteista.”Mikä sitten antoi lopullisen sysäyksen lähteä Kosovoon toisen kerran? Piisilän naamalle nousee virnistys ja katse kääntyy muistoon. ”Keväällä huhtikuussa näin eräänä yönä unen, missä olin taas Kosovossa. Uni tuntui hyvin todelliselta. Olin leirissä, ympärillä tuttuja ihmisiä, ääniä ja tuoksuja. Olin hyvin pettynyt kun herättyäni huomasin, etten olekaan oikeasti Kosovossa! Uni vielä mielessä avasin töissä tietokoneen, katsoin avoimet rauhanturvatehtävät ja bang – siinä se oli. Avoin ”tvällärin” tehtävä SKJK:ssa. Laitoin pikaisesti paperit eteenpäin ja täällä ollaan. Päätöksestä koulutuksen alkuun meni vain muutama viikko. En muuten ole tätä juttua kertonutkaan aikaisemmin koska arvelin että pitäisivät minua omituisena. Nyt sillä ei ole enää väliä, koska ystäväni tietävät jo minun poikkeavan hieman massasta”, Esa myhäilee.

“Rihlat ovat kunnossa.”Rauhanturvajoukon aseettarkastetaan säännöllisesti.Henkilökohtainen ase onjokaisella mukana ainaleiristä poistuttaessa.Pelkkä uni ei kuitenkaan tuonut karpaasia kauas kotimaasta. Perinteisempiäkin vaikuttimia taustalla oli. ”No, voisin tietenkin sanoa että haluan kantaa korteni kekoon maailmanrauhan puolesta. Minulla on aina ollut yhteisöllinen halu auttaa ja antaa työpanokseni sinne missä sitä tarvitaan.Autoa en täältä tuo. Jos se jollakin on tosiaan ainoa syy lähteä rauhanturvaajaksi, silloin kannattaa pysyä tiukasti kotona”, toteaa Esa.Ulvova Tvälläri muuttaa historiaaRauhanturvaajan vapaa-ajallaan Esa on ansioitunut juontamalla SKJK:n radiokanavalla omaa ohjelmaa sunnuntai-iltaisin. Salanimellä ”Ulvova Tvälläri” operoiva Esa hauskuuttaa ja viihdyttää kuuntelijoita soittamalla monipuolista musiikkia ja heittämällä läppää fiksujen ja filmaattisten studiovieraiden kanssa. Onpa Esa ehtinyt perustaa Camp Villeen myös Eteläpohjalaisen Osakunnan kaikkien pohojalaasten taistelijoiden iloksi ja muiden turmioksi. ”Notta ei siinä mitään, matalalla profiililla mennään, mutta hauskaa se on kun voi jotakin tarjota itsestään toisille. Vapaa-aikaan kaivataan aina jotakin myönteistä piristystä”, sanoo Esa.

Jugoslaviassa valmistettukonekivääri M84 kelpaaenää museoesineeksi.Aseen kokoaminenonnistuu Esaltaammattimiehen varmuudella.Kaikkein antoisinta Esalle itselleen on ollut tavata paikallisia ihmisiä ja kuunnella heidän asioitaan ja tuntemuksiaan. ”Jos vain itse haluaa, täällä oppii koko ajan uutta maan kulttuurista, uskonnoista, tavoista ja asenteista. Hyvältä tuntuu myös mahdollisuus vaikuttaa omalta pieneltä osaltaan historian kulkuun täällä.” Monikansallinen sotilaselämä opettaa näkemään muitakin ”oikeita” tapoja toimia eri tilanteissa ja kaukana kotoa eläminen laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. ”Maailman kriisipesäkkeitä kolutessa huomaa, että usein ne kotimaan ja oman elämän huolet eivät todellisuudessa olekaan aina niin vakavia.”Muistot aikanaan kirjaksi”Kaipa se on joku vino geeni joka tuntuu vievän ihmistä kriisipesäkkeestä ja maasta toiseen, sotilaan tekemättömiä töitä etsien ja rauhaa puolustaen”, Esa miettii. Kunhan Kosovon pölyt ovat hieman laskeutuneet, saattaa Esa hakeutua vielä kerran Afganistaniin.Fyysisessä kodissa Santahaminassa ei kukaan ole miestä varsinaisesti odottamassa. Sen vuoksi reissusotilaana oleminen on Esalle ehkä hieman helpompaa kuin perheellisille. Tähän asti eletty elämä ei kaduta. ”Hyviä ja huonoja kokemuksia tulee aina näissä tehtävissä. Kurjat muistot tuppaavat kuitenkin ajan myötä häipymään taustalle, ja kaikestahan voi oppia jotain tärkeää. Nyt olen tyytyväinen. Tästäkin missiosta on muodostumassa upea kokonaisuus. Kun jonain päivänä työ tai terveys loppuu, tiedän myös että kaikki tämä maailmalla nähty ja koettu tiivistyy kirjaksi.”“These mist covered mountainsAre a home now for meBut my home is the lowlandsAnd always will beSome day you’ll return toYour valleys and your farmsAnd you’ll no longer burnTo be brothers in arms”.- Dire Straits: Brothers In ArmsTeksti ja kuvat: Jaakko Heikkilä

Nimi: alikersantti Anton Nikolenko
Ikä: 22
Tehtävä Suomessa: kansantaloustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa, sivutoiminen kaupan työntekijä
Tehtävä Kosovossa: Partionjohtaja A-komppaniassa
Motto: Make Money, Not War.

Kaksi vihreää, ulkonäöstä päätellen monissa liemissä keitettyä Land Rover Defenderiä kurvaa suomalaisten pääleirin Camp Villen portin pieleen. A-komppanian (Alfa) partion johtaja kersantti Henri Tienvieri hyppää kärkiauton pelkääjän paikalta ulos ja tervehtii virnistäen tiedotusupseeria, joka otetaan kyytiin tämän iltapäivän reissuun. Toisen auton ikkunan takana hymyilee alikersantti Anton Nikolenko. Partioon kuuluvat tänään myös kersantit Kimmo Lahti ja Niko Kainulainen sekä paikallistulkki Izja Zeka. Nousen takapenkille ja kättelemme. Partio lähtee liikkeelle kohti päämäärää, Kosovo Poljen aluetta.

Tavallisen tärkeä tehtävä

Camp Christina on
A-komppanian kotileiri.
Anton viihtyy leirielämän
pyörteissä. Partionjohtajan
toimenkuva on sopivan
monipuolinen.

Alikersantti Anton Nikolenko saapui Kosovoon suomalaiseen A-komppaniaan toukokuun rotaatiossa vajaa kolme kuukautta sitten. Partionjohtajan toimenkuvaan kuuluu nimenomaisesti johtaa liikkuvan partion toimintaa. Lisäksi Anton osallistuu partiointiin ”rivijäsenenä” kuten tänään sekä erilaisiin harjoituksiin ja operaatioihin suomalaisten rauhanturvaajien vastuualueella Keskisessä taisteluosastossa. A-komppanian oman leirin Camp Christinan vartiointi sekä ajoneuvotarkastuspisteen (Vehicle Check Point, VCP) johtaminen kuuluvat myös Antonin tehtäviin. ”Tavallista kenttätyötä siis”, Anton toteaa vaatimattomasti.

Tavallista työntekoa Kosovossa tarvitaan niin paikallisten kuin rauhanturvaajien toimesta. Kosovon itsenäistyminen ei automaattisesti ole ratkaissut maan ongelmia. Anton tiedostaa tilanteen. ”Paikallisten kanssa puhuessa on käynyt selväksi, että jännitteet kytevät yhä pinnan alla ja läsnäolomme täällä on tärkeää. Saamme seurata ’kärpäsinä katossa’ uuden valtion ensimmäisiä hetkiä. Suomalaisena täällä on kyllä helppo olla. Ihmiset suhtautuvat meihin todella myönteisesti.”

Anton suunnittelee
partiolle sopivaa reittiä
kukkuloiden yli yhdessä
kersantti Henri Tienvierin
(vas.) kanssa.

Ohitamme Camp Christinan, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Camp Villestä. Defenderimme pomppivat kapeaa, kuoppaista asvalttitietä pitkin. Ohituspaikkoja ei juuri ole kun eteen sattuu traktori, mutta eipä meillä ole kiirekään. Maltti ja kärsivällisyys ovat hyvän rauhanturvaajan perusvaatimuksia. Kun tilanne sitten tulee eteen, Alfa toimii. Valmiina on oltava lähtemään hyvinkin monimuotoisiin tehtäviin, Anton painottaa. ”Autamme ihmisiä mitä erilaisimmissa ongelmissa. Pääasiassa partioimme ja keskustelemme ihmisten kanssa. Alfa osallistuu myös räjähderaivaukseen.”

Opiskelurahat ja uudet kokemukset houkuttivat

Kosovo on Nikolenkon ensimmäinen missio. ”Kansainvälinen kriisinhallintakokemukseni ennen Kosovoa rajoittuu varkaiden pakenemiseen Ulan Batorin kaduilla”, mies virnistää. Mongolian reissun jälkeen Suomessa ja muualla saadut opit ovat sorvanneet Nikolenkosta pätevän kriisinhallitsijan. Varusmiesajan kansainvälinen valmiusjoukkokoulutus valmisti partionjohtajan perustyöhön ja osallistuminen NATO:n Pfp -kriisinhallintaharjoitukseen Liettuassa tutustutti monikansallisiin kuvioihin. Tie oli auki eteenpäin.

”Säästäminen opiskelua varten oli ehkä suurin yksittäinen syy tulla Kosovoon. Sillä oli myös helppoa perustella vanhemmille lähtöpäätöstä”, Anton sanoo. ”Halusin myös päästä itse näkemään tämän pienen maan, jonka tulevaisuus on jakanut eri maiden mielipiteet niin jyrkästi kahtia.”

Rekisterikilvet kertovat paljon

Partiomme on ehtinyt pieneen Slatinan kylään, jonka halkaisee lännestä itään kulkeva valtatie. Kiertelemme kapeilla kujilla joita reunustavat punatiiliset, usein suomalaisittain keskeneräisiltä näyttävät talot. Pihat on poikkeuksetta aidattu. Kiinteistön aita onkin usein lähes ainoa tapa tunnistaa albaani- ja serbiasutus toisistaan. ”Albaaniväestö rakentaa tukevan tiili- tai betonimuurin talonsa ympärille. Serbit sen sijaan aitaavat kevyemmin esimerkiksi verkkoaidalla, jonka läpi pihan istutukset ja talo näkyvät paremmin”, kertoo Anton.

Kersantti Tienvieri kyselee
suomalaisen auton omistajan
lomasuunnitelmia. Tulkki
Izja Zekaa (oik.) ei nyt tarvita,
koska isä Fadil Shala ja poika
Benjamin ymmärtävät suomea.

Paikalliset kahvilat tulevat
tutuiksi partion jäsenille.
Keskustelut ihmisten kanssa
käydään usein macchiato
-maitokahvikupposen äärellä.

Kyläteiden risteyksessä on vaatimaton sekatavarakauppa. Sen eteen on pysäköity punainen Volkswagen. Olemme jo ohittamassa paikkaa, kun partionjohtaja Tienvieri huomaa auton rekisterikilpien olevan suomalaiset. Pysähdymme heti ja päätämme jututtaa kuljettajaa, joka lastaa juuri leipiä ja muita ostoksia auton takakonttiin. Miehen nimi on Fadil Shala ja hän asuu perheineen Vantaalla ja työskentelee siellä varastomiehenä. Kesäisin he tulevat aina muutamaksi viikoksi lomalle kotimaahansa tuhansien muiden Euroopassa asuvien kosovolaisten tavoin.

Herra Shala keskustelee mielellään suomalaisten sotilaiden kanssa ja kutsuu meidät kahville paikalliseen ravintolaan. Perheen jälkikasvu, 6-vuotias Benjamin, on lähdössä syksyllä suomalaiseen esikouluun. Elämä Suomessa tuntuu olevan mallillaan. Kosovon kotikylän ongelmat sen sijaan mietityttävät. ”Vettä ja sähköä ei tänäkään kesänä ole täällä tarpeeksi. Myös liikenneruuhkat ovat entisestään lisääntyneet”, Shala huokaa.

SKJK kokonaisuutena hyvä työpaikka

Anton Nikolenko ei selvästikään kärvistele Kosovossa hampaitaan kiristellen. Elämä sotilasleirissä on monessa mielessä miellyttävän yksinkertaista. ”Paikallistyöntekijät hoitavat ruoan laiton, leirin siivouksen ja pyykinpesunkin, joten itse voi rauhassa keskittyä omaan työhön. Vapaa-aikaakin jää mukavasti urheilemiseen, lukemiseen ja kesällä jatkuvasta helteestä nauttimiseen. Kun nettipiuha on vedetty oman sängyn viereen, niin yhteydenpito vanhempiin ja kavereihin ei eroa paljoa Suomessa asumisesta. Viikon palvelusvapaalle pääsee keskimäärin kerran kuussa, mikä tarkoittaa sitä, että vapaapäiviä on enemmän kuin opiskelijalla, joka viettää kesät ja viikonloput töissä. Joskus tietenkin harmittaa kun jää jostain Suomen mielenkiintoisesta tapahtumasta paitsi täällä ollessa.”

Kolikolla on kääntöpuolensakin. A-komppaniassa työajat ovat epäsäännölliset. Partiot kiertävät alueella kellon ympäri ja oma vuoro lähteä voi olla juuri silloin kun mieluummin oikaisisi pitkäkseen körmyssä eli majoitustilassa. ”Vuorokausirytmi ei voi mennä sekaisin, kun sellaista ei koskaan ehdi saamaan”, Anton toteaa ja jatkaa pilke silmäkulmassa: ”Minulla on myös aina ollut vaikeuksia olla kadottamatta tavaroitani. Täällä on todella paljon varusteita joista täytyy huolehtia. Tietyssä mielessä tämä vuosi täällä työn merkeissä on myös menetetty vuosi opiskelun ja opiskelijaelämän kannalta.”

Iloisia köyhiä ja Suomi -pinssejä

Tervehtiminen kuuluu partion
tapoihin. Ihmisiin otetaan kontaktia
ja suomalaisten perinteisesti hyviä
suhteita väestöön pidetään yllä.

Ashkalialueilla elinympäristö ei
täytä mitään EU:n normeja.
Kosovon jäteongelma vaikuttaa
ratkaisemattomalta.

Suomalaisten partioauto herättää
aina kiinnostusta. Ashkalilapset
odottavat saavansa jotain, tällä
kertaa muistoksi hyvin kelpaavia
Suomi -pinssejä.

Saavumme Kosovo Poljeen. Kaupungin rautatieasema valittiin takavuosina Euroopan kauneimmaksi. Saavutuksesta on jäljellä enää kalpea muisto. Rautatieliikennettä aseman kautta toki vielä jonkin verran kulkee. Rapistuneet rakennukset ja vanhat, raiteilleen ruostuneet pitkät junavaunujonot eivät kuitenkaan turistimatkailijoita houkuttele. Nyt aseman ympäristössä asuu ashkaleja, heikoimmassa asemassa eläviä kosovolaisia. A-komppania partioi täällä säännöllisesti. Myös yhteysupseerit (LMT) toimivat alueella tarkkaillen ilmapiiriä.

Land Roverimme etenevät etanan vauhtia ashkalien asuinalueen sokkeloihin. Kujan molemmin puolin olevat aidat on tehty pellistä, pahvinpalasista ja laudankappaleista. Aitojen takana pilkottavat asumukset ja pihapiirit on kasattu pääosin samoista materiaaleista. Roskakasat reunustavat kulkuväyliä. Savunkiehkuroita nousee sieltä täältä. Jossain palaa jäte, jossain peltotilkku. Huomio kiinnittyy kuitenkin ennen kaikkea vastaan tuleviin ja kadulla oleskeleviin ihmisiin. Automme lähestyessä hymy leviää erityisesti lasten kasvoille ja kädet kohoavat vilkutukseen. Valokuvien ottaminen tuntuu välillä pahalta. On kuin herkistelisimme näiden ihmisten kurjuudella tunkeutuessamme heidän elämäänsä ja ajaessamme saman tien pois. Toisaalta ilman ulkopuolisten apua elämä olisi täällä vielä ankarampaa. Jaamme auton ikkunasta lapsille Suomi -pinssejä. Menekki on taattu.

VCP ja etsintäkuulutettu bemari

Maanteiden ja polkujen kunto
heikkenee rankkasateiden
jälkeen. Defender ei säikähdä
isoakaan vesilammikkoa.

Ajoneuvotarkastuspisteellä
etsitään luvattomia aseita,
rahaa ja huumeita. Kersantti
Antti Niemi (keskellä) johtaa
tämän VCP:n toimintaa.

Partiokierros lähestyy päätöstään. Matkalla leiriin pysähdymme vielä ajoneuvotarkastuspisteellä (VCP) Donje Dobrevon kylätien varrella. A-komppanian Pasi on pysäköity levikkeelle. Kersantti Antti Niemi johtaa vaaleanruskean pakettiauton tarkastusta. Niin auto kuin siinä olleet ihmisetkin ovat ”puhtaita”. Niemen mukaan pysäytetyistä autoista ei ole tänään löytynyt mitään kiellettyä.

Partio on ohi vasta sitten, kun raportti on tehty ja laitettu eteenpäin. Olemme jo lähes kotileirin Camp Christinan portilla, kun takaa lähtee ohitukseen sininen BMV. Partionjohtaja Tienvieri huomaa rekisterikilvestä auton olevan etsintäkuulutettu. Tienvieri soittaa nopeasti A-komppanian tilannekeskukseen ja pyytää kuvaamaan auton, kun se ohittaa leirin pääportin.

Missio erottaa joukosta

Land Rover on siitä hyvä peli, että se ei pelkää kärrypolkua, vettä eikä mutaa. Automme ovatkin melko järkyttävässä ravassa ajaessamme vihdoin leirin parkkipaikalle. ”Partio pesee aina autonsa partion jälkeen. Seuraavan on sitten mukava lähteä uudelle keikalle”, sanoo Anton.

Partiossa näkee Kosovon
maaseudun kaikki kasvot.
Anton ei kadu lähtöään
Kosovoon.

”Pidän työstäni täällä. Hyviä kokemuksia saa lähes päivittäin. Tietenkin olen itsekseni myös kyseenalaistanut joitakin toimintamalleja, operaatioita ja kansainvälisten harjoitusten mielekkyyttä tavallisen vartiojääkärin näkökulmasta. Kokonaisuutena homma kuitenkin toimii ja olen ollut tyytyväinen valintaani lähteä Kosovoon. Ehkäpä ansioluettelonikin erottuu tulevaisuuden työmarkkinoilla joukosta edukseen tämän reissun johdosta. Ihan tuntuu kuin tekisi työtä jolla on tarkoitus”, Anton kuittaa ja lähtee kohti ruokalaa. On ansaitun sapuskan aika.

Anton Nikolenkon omaa Kosovo -blogia voi seurata osoitteessa http://antonnikolenko.blogspot.com/.

Teksti ja kuvat: Jaakko Heikkilä

Nimi: Mika Orkola
Ikä: 41
Tehtävä Suomessa: Palomies-sairaankuljettaja Hämeenlinnassa
Tehtävä Kosovossa: Sairaanhoitaja Camp Villen sairaalassa

YK:n UNTAG -rauhanturvaoperaatio Namibiassa vuosina 1989 - 1990 oli vastikään intistä selvinneen Mika Orkolan tulikaste. UNTAG perustettiin aikanaan tukemaan Namibian itsenäistymisprosessia turvaamalla vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit. Nuorta miestä ei pelottanut lentää kauas mustaan Afrikkaan. ”Yksi hyvä kaveri oli juuri ollut Golanilla ja kannusti minuakin lähtemään rauhanturvaajaksi”, Mika naurahtaa.

Namibian operaatiota johti silloinen YK:n pääsihteerin erityisedustaja Martti Ahtisaari. ”Oli hienoa työskennellä Ahtisaaren organisaatiossa. Vartioimme usein hänen taloaan pääkaupungissa Windhoekissa ja tutustuimme myös Eeva ja Marko Ahtisaareen. Kun he olivat matkoilla, saimme käyttää talon hulppeata saunaa. Mukavia ihmisiä.”

Mika ja kumppanit eivät lähteneet Namibiasta häntä koipien välissä. Missio oli menestys. Rauhanturvaajat auttoivat paikallisväestöä järjestämään rehelliset vaalit ja maa itsenäistyi rauhanomaisesti.

Polte uudestaan kriisinhallintatehtäviin kasvoi vasta talvella 2007. Silloin tie johti Mikan Afganistaniin ISAF -operaatioon puoleksi vuodeksi. ”Nälkää” riitti vielä senkin jälkeen, ja toukokuun 2008 rotaatiossa Kosovoon tulleella Mikalla on nyt kokemusta kolmesta operaatiosta.

”Onhan nämä reissut sellaisia kokemuksia joita ei muualta saa. Vaikka voittaisi lotossa ja lähtisi maailmaa kiertämään, ei milloinkaan pääsisi paikkoihin, jotka nyt ovat tulleet tutuiksi. Eläminen Namibiassa keskellä bushmannikylää tai hiekkaerämaan loputtomassa autiudessa Afganistanin pohjoisosassa ovat opettaneet paljon. Lisäksi tapaa mahtavia ihmisiä ja saattaapa syntyä elinikäisiä kaverisuhteitakin”, aprikoi Mika.

Tuoreessa muistissa vielä oleva tehtävä Afganistanissa saa Mikan mietteliääksi. ”Paikallisella poliisiasemalla yksi poliisi kolmestakymmenestä osasi lukea.” Ihmisten alhainen sivistystaso vaikutti suhtautumiseen ulkomaalaisiin sotilaisiin. ”Vaikka autosta noustessamme meidät ympäröikin heti parvi uteliaita paikallisia, ilmapiiri oli varauksellinen. Meitä pidettiin tietyllä tavalla miehittäjinä ja harvalla oli aavistus siitä, mikä Suomi on. Sen sijaan meidät usein rinnastettiin amerikkalaisiin! Kosovossa meitä kuitenkin tervehditään aidosti ja ihmiset tuntevat suomalaiset rauhanturvaajat ja meidän tehtävämme. Uhkatekijät ja riskit sotilaita kohtaan Kosovossa ovatkin merkittävästi pienemmät kuin Afganistanissa.”

Islamin vaikutus Afganistanin yhteiskuntaan on valtava. Kosovon albaaneja sen sijaan pidetään ”maallistuneina muslimeina”, joiden elämää uskonto ei niinkään säätele. ”Meidän piti sotilaina Afganistanissa huomioida se, että päivittäiset rukoushetket ovat hartaille muslimeille tärkeitä. Täällä Kosovossa uskonto paikallistasolla ei vaikuta rauhanturvaajiin siinä määrin.”

Ympäristön tila on usein järkytys Kosovoon ensi kertaa tuleville. Mika lohduttaa toteamalla, että Afganistanissa ihmisten välinpitämättömyys ja ”roskaamiskulttuuri” on vielä astetta pahempaa. ”Paikallistulkkimme ei millään ymmärtänyt, miksi tyhjä tölkki pitäisi panna roskikseen eikä vain heittää kadulle kuten aina on tehty. Pysäyttävää oli myös nähdä, miten ihmisiä saattoi asua vuorten seinämiin kaivetuissa luolissa vailla mitään viestiyhteyksiä äärimmäisessä köyhyydessä. Ympäristöongelmat eivät siinä tilanteessa ole ehkäpä päällimmäisinä ihmisten mielissä”, miettii Mika ja jatkaa: ”Kulttuurierot voivat olla eri maiden välillä todella valtavia. Yhteiskunnan kyky huolehtia ihmisistä ja perheen arvostaminen kertovat jotain maan tilasta. Afganistanissa perheväkivaltaa isän taholta pidettiin pikemminkin luonnollisena asiana, Kosovossa taas perheen ja suvun arvostus on korkealla”.

Jokainen missio on omanlaisensa. Kosovossa ei ole Mikalle tullut vastaan enää paljon täysin uusia asioita, mutta silti työn rutiineihin oppiminen vie täälläkin aikansa. Mika vastaa Camp Villen sairaalan koulutusasioista, paloturvallisuudesta ja ensihoitorepuista sekä hoitaa päivystyksiä. Tyypillistä työpäivää ei ehkä olekaan, mutta kysyttäessä Mika kertoo miten maanantai 19. toukokuuta sujui: ”Toimin sairaalapäivystäjänä. Potilaina oli suomalaisia, irlantilaisia ja paikallistyöntekijöitä. Osan pystyin hoitamaan itse ja osan ohjasin lääkärin vastaanotolle. Annoin täydennysrokotuksia yhdelle joukkueelle, muutaman kipulääkkeen laitoin lihakseen sekä otin verikokeita labrassa. Asioiden kirjaaminen tietokoneelle vei oman aikansa. Kello 18.00 vaihtui vuoro ja seuraavat 24 tuntia olin ambulanssimersun hoitajana.”

Kunhan maailmalla kiertäminen kriisinhallintaoperaatioissa riittää, mikä Mikasta tulee isona? Vastausta ei tarvitse kaukaa hakea. ”Pidän suuresti nykyisestä työstäni Suomessa. Nyt on hyvä olla täällä, mutta on hyvä myös aikanaan palata kotiin siihen hommaan”, tunnustaa Mika.

Nimi: Mikko Porvali
Ikä: 28 vuotta
Mitä tekee Suomessa: vanhempi konstaapeli, rikostutkija, oikeustieteiden yo
Tehtävä Kosovossa: LMT -yhteysupseeri
Motto: “Borta bra, men hemarrest…”

Toukokuun 9. päivänä päättyy jälleen yksi missio luutnantti Mikko Porvalin kansainvälisellä uralla. Kuuden kuukauden Tehtävä Kosovossa on silloin takana ja rotaatiolento Suomeen nousee Pristinan lentokentältä. Toipumisaikaa ei kotiinpaluun jälkeen liiemmälti jää, sillä siviilityö Jämsän poliisilaitoksella odottaa jo seuraavana maanantaina. Tiukka tahti on Mikolle tuttua Kosovostakin. ”Toisinaan työtehtävien ja muiden ’luottamustoimien’ hoitamisessa on ollut melkoinen kiire, ja yöunetkin ovat jääneet vähäisiksi. Näin täällä olemisessa on kuitenkin säilynyt mielekkyys, eikä kertaakaan ole tarvinnut ”tappaa aikaa”, Mikko toteaa virnistäen.

Mikon tehtävä Kosovossa on ollut toimia yhteysupseeriryhmän (Liaison Monitoring Team, LMT) jäsenenä Lipljanin kunnassa suomalaisten pääleirin Camp Villen ympäristössä. Käytännössä työ on ollut yhteydenpitoa kunnanhallintoon ja kyläpäälliköihin, kansainvälisiin järjestöihin, alueen erilaisiin vaikuttajiin sekä tavallisiin kosovolaisiin kaikki etniset ryhmät huomioiden. Yhteysupseerien tehtävä on pysyä perillä alueen tapahtumista ja ihmisten asenteista ja niiden muutoksista, ”tuntea Kosovon pulssi”, kuten yhteysupseerien tunnuslause asian ilmaisee.

LMT –ryhmät ovat eturintamassa tarkkailemassa vastuualueensa tapahtumia. Mikon mission suurin yksittäinen tilanne oli Kosovon itsenäistyminen helmikuussa ja siihen liittyneet muut tapahtumat ennen ja jälkeen kuten lukuisat vaalit, mielenosoitukset ja yleisöjuhlat. ”Omalta osaltani itsenäistymisilta oli tapahtumarikas ja se varmasti säilyy mielessäni pitkään. Oli vaikuttava kokemus nähdä ne hetket, joiden aikana Euroopan nuorin valtio syntyi”, muistelee Mikko.

Pyrkimys ymmärtää paikallista elämää, kulttuuria ja etnisten ryhmien käsityksiä on yksi yhteysupseerien päätavoitteista. Utelias ja ennakkoluuloton asenne työhön on ehdottomasti eduksi, ja sitä Mikolta löytyy. ”Pidän arvokkaana sitä tietoa ja kokemusta, jonka olen saanut tästä Euroopan osasta, sen lähihistoriasta, kriisistä, kulttuureista ja nykyisistä yhteiskunnallisista haasteista. Monissa keskusteluissa olen kuullut eri osapuolten mielipiteitä, tunteita ja tulkintoja Kosovon menneistä tapahtumista sekä nykyisyydestä. Nämä kyläpäälliköiden, poliitikkojen, poliisien ja uskonnollisten johtajien kanssa vietetyt hetket ovat auttaneet ymmärtämään Balkania ja sen ongelmia.”

Kuin kala vedessä kansainvälisissä kuvioissa

Mikko ei ole ulkomailla ensimmäistä kertaa. Aiempaa rauhanturvakokemusta ei miehellä ollut, mutta 14 kuukautta palvelua sotilaspoliisiupseerina Saksan johtamassa Euroopan Unionin taisteluosastossa, joka oli kriisinhallintatehtäviin koulutettu joukko. Lisäksi Mikko piipahti varusmiesaikanaan SFOR -operaatiossa Bosnia-Hertsegovinassa Ruotuväen toimittajana.

Kosovoon Mikkoa rohkaisivat lähtemään aiemmat myönteiset kokemukset kansainvälisistä sotilastehtävistä, halu käyttää opittuja taitoja sekä tutustua kriisialueiden kulttuureihin ja ongelmiin. ”Reserviläisten panos Suomen kriisinhallintaoperaatioissa on keskeinen, ja halusin kantaa korteni kekoon niin Suomen kansainvälisten velvoitteiden kuin Euroopan turvallisuustilanteenkin kannalta. Lähtöpäätöksen tekemisessä auttoi myös kohtuullinen palkkataso.”

Huonoja kokemuksia ei ole Mikolle Kosovosta kertynyt, vaikka monenlaista on tullut vastaan. ”Toki olemme kohdanneet ikäviäkin tilanteita, kuten YK-poliisin menehtymisen itsenäistymistä seuranneissa mellakoissa sekä paikallisten siviilien kuolemia aiheuttaneita miina- ja liikenneonnettomuuksia. Tällaiset seikat on kuitenkin hyväksyttävä osana paikallisia olosuhteita ja työympäristöä”, toteaa Mikko realistisesti.

Ikimuistoisia hetkiä Mikolle ovat olleet kosketinsoittajana toimiminen SKJK:n bändissä ja keikat eri tilaisuuksissa Camp Villen messissä, harvojen vapaapäivien lähialuekierrokset sekä työnkuvaan kuuluneet vierailut paikallisten ihmisten luona. Suomalaisten työtovereiden lisäksi lukuisat ulkomaiset kollegat sekä paikallistyöntekijät ovat tulleet myös hyviksi ystäviksi. ”Palvelustovereilla on ollut itselleni suuri merkitys”, vakuuttaa Mikko. ”Heidän kanssaan on juostu lukuisia lenkkejä, pompittu tuhansia kilometrejä autossa Kosovon muhkuraisilla teillä ja vietetty sotilasjoulua kaukana kotoa.”

Kokonaisuuteen kuuluvat myös palvelusvapaat ja yhteydenpito Suomeen päin, joiden merkitystä tuskin kukaan rauhanturvaaja väheksyy. ”Ne hetket, jotka olen lomillani saanut läheisteni kanssa viettää, ovat olleet upeita kokemuksia ja tärkeitä täällä jaksamisen kannalta.” Vaikka Kosovo on ollut rikas kokemus, niin muutaman päivän päästä häämöttävä kotiutuminen tuntuu nyt hyvältä. ”Palaan mielelläni läheisteni luokse, varsinaiseen ammattiini sekä suomalaisen siviiliyhteiskunnan palvelutason piiriin. Kaiken täällä näkemäni jälkeen maksan myös hyvin mielelläni veroja tuon tason säilyttämisestä”, Mikko vakuuttaa.

Puolen vuoden aikana ehtii pohtia asioita monelta kantilta. Kosovon tilanteesta Mikolle on ehtinyt muodostua oma käsitys, johon sisältyy tulevaisuuden ja toivon näköaloja mutta myös kysymysmerkkejä. ”Kriisinhallintajoukkona KFOR on kyennyt ainakin jollain tasolla takaamaan alueen kaikille asukkaille turvallisemman elinympäristön sekä liikkumisenvapauden. Kuitenkin on asioita, joihin ei sotilaallisin toimin voi vaikuttaa. Turvallisuus on ennen kaikkea tunne, ja lähihistorian vuoksi kestää varmasti vuosikymmeniä ennen kuin kaikki alueen asukkaat pystyvät tuntemaan olonsa turvalliseksi”, pohtii Mikko. ”Huomaan säännöllisesti miettiväni sitäkin, mitä täällä kriisinhallintajoukon poistumisen jälkeen aikanaan tapahtuu. Voivatko nämä ihmiset elää joskus rauhanomaisesti yhdessä vai katsotaanko kortit Kosovon hallinnasta vielä kerran väkivaltaisesti uudelleen?”

Nimi: Esa Koskinen
Ikä: 42
Mitä tekee Suomessa: Vanhempi rikoskonstaapeli Turun kihlakunnan poliisilaitoksella
Tehtävä Kosovossa: Monikansallisen Sotilaspoliisielementin tutkija

Esa Koskinen on tällä hetkellä Kosovossa kolmannella missiollaan. Aikaisemmat kokemukset ovat Etelä-Libanonista (UNIFIL 1999 - 2000) ja Kosovosta (SRJK 2004 - 2005). ”Minulla on valtion virkaikää noin 23 vuotta ja vielä täältä kotiin lähdettäessä sitä jäljellä noin 14 vuotta. Sen jälkeen, jos Luoja suo, edessä ovat hyvin ansaitut eläkevuodet”, naurahtaa Esa.

Miksi Koskinen sitten on reissannut operaatioissa jo useamman kerran? Esalle tärkeää on ollut saada tutustua vieraisiin kulttuureihin, kartuttaa elämänkokemusta ja avartaa näkemyksiä monista asioista. ”Kosovossa kaikki ei kuitenkaan ole aivan yhtä itsestään selvää kuin koti-Suomessa. Onhan se tietysti niinkin, että tällainen ”välivuosi ”antaa eräänlaisen piristysruiskeen työhön kotimaassakin. Rauhanturvatehtävät ovat myös tuoneet uusia ystävyyssuhteita, joista aina joku jää elämään mission jälkeenkin.”

Esan tehtävä Kosovossa on perusperiaatteiltaan sitä samaa poliisityötä mitä Suomessakin. Tutkinnan aihepiirit ovat luonnollisesti toiset ja puolustusvoimain omat säännökset tuovat esitutkintaan omat vivahteensa. Kosovossa tutkinnat liittyvät enimmäkseen sotilasrikoksiin kuten kurinpitoasioihin sekä erilaisiin onnettomuuksiin. ”Täällä toimiminen on hyväksi jo siksi, että normaalisti tällainen vuoden poissaolo omasta virasta tuo omia haasteita sitten kun paluu ”sorvin ääreen” kotimaassa koittaa. Täällä kuitenkin näppituntuma poliisityöhön säilyy koko ajan, eli tässä ei niin sanotusti vieraannu ammatillisista asioista”, Esa toteaa.

Kosovon rauhanturvaajien Monikansallisen Sotilaspoliisielementin muutaman kymmenen hengen kokonaisvahvuuteen kuuluu suomalaisten lisäksi irlantilaisia, latvialaisia, tshekkejä sekä ruotsalaisia. Suomalaiset ovat kaikki reserviläisiä ja ammatiltaan poliiseja, kun taas muutamaa ruotsalaista lukuun ottamatta muut ovat ammattisotilaita omien asevoimiensa sotilaspoliisista. Elementti muodostuu johto- ja hallinto-osien lisäksi kolmesta osastosta, joista suurin on kenttäosasto. Esa työskentelee tutkintaosastossa. Elementin kolmas operatiivinen osa on rikostiedustelu.

Tutkintaosastossa kukin kansallisuus tutkii omaa henkilöstöään koskevat asiat. Työnkuva ja –tahti on kuten Suomessakin; välillä on kiire ja välillä taas ei. Esa toimii tiiviissä yhteistyössä suomalaisten sotilaslakimiesten kanssa, joilta saa aina tarvittaessa apua. ”Täällä esitutkinta etenee sillä tapaa, että ensin meille tulee tutkintamääräys kurinpitoesimieheltä. Sen jälkeen pohditaan tutkittavia nimikkeitä, ja kuinka esitutkintaa lähdetään suorittamaan. Sen jälkeen tulevat varsinaiset tutkimukset ja kuulustelut. Kun pöytäkirja on valmis, se lähtee meiltä sotilaslakimiehelle, joka antaa oman suosituksen asian ratkaisemiseksi pöytäkirjan perusteella ja toimittaa sen sitten kurinpitoesimiehelle päätöstä varten”, listaa Esa tutkinnan eri vaiheita. ”Esitutkinta täällä on tehokasta ja ripeää johtuen osaltaan jo siitä, että täällä meitä velvoittavat tietyt määräajat jotka ovat paljon lyhempiä kuin siviilissä. Luonnollisesti jutun laajuus ja olosuhteet vaikuttavat asian hoitamiseen ja määräajat saattavat jäädä vain ohjeellisiksi erityisen laajoissa tai vaativissa tutkinnoissa.” Esitutkinnoissa silmiinpistävää on ollut liikenneonnettomuuksien suuri määrä. Esa haluaakin antaa varoituksen sanan tuleville rauhanturvaajille, koska Kosovon liikennekulttuuri on ihan toista kuin se mihin olemme kotimaassa tottuneet.

Esan tuntemukset tämänkertaisesta missiosta ovat positiiviset. ”Samalla työ täällä on haasteellista. Haasteita luo jo omalta osaltaan monikansallinen työilmapiiri ja –yhteisö. Olen kuitenkin viihtynyt ja pitänyt kovasti työstäni. Kotiasioiden ollessa kunnossa, kuten allekirjoittaneella on, täällä on myös helppoa olla kun ei tarvitse murehtia turhista”, Esa toteaa. ”Lähtö rauhanturvaoperaatioon on jo sinänsä päätös jossa ei saa olla liian itsekäs varsinkaan jos on perheellinen, koska se luo haasteellisia aikoja kotijoukoille. Sitä ei pidä koskaan aliarvioida. Et ole kotona pyörittämässä arkea, vaan puoliso joutuu suoriutumaan siitä kaikesta aivan itse. Sanoisinkin kaikille kriisinhallintatehtäviin pyrkiville, että huolehtikaa ensin, että teillä on kotiasiat kunnossa ennen kuin edes mietitte lähtemistä. Tänne ei kannata lähteä ongelmia pakoon, koska ne tulevat perässä aina tai ainakin odottavat siellä kotona palatessanne. Ongelmat eivät häviä itsestään, vaan ne pahenevat, koska täältä käsin niiden hoitaminen on lähes mahdotonta.”

”Kun asiat ovat hoidossa, kannattaa ehdottomasti lähteä kokemaan asioita ja ottamaan kaikki mahdollinen irti missiosta. Eli lyhyesti sanottuna, hakekaa, kokekaa ja tehkää siitä puolesta vuodesta tai vuodesta itsellenne unohtumaton kokemus. Ja muistakaa, että kaikki me täällä tai missä tahansa muualla kriisipesäkkeissä palvelevat rauhanturvaajaveljet ja –sisaret olemme antamassa kuvaa Suomesta ja suomalaisista, ja se kuva on arvostettu maailmalla. Joten pidetään lippu korkealla vastedeskin”, kannustaa Esa ja jatkaa tietokoneen naputtelemista.

Nimi: Noora Oittinen
Ikä: 33
Mitä tekee Suomessa: Anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri Lohjan aluesairaalassa
Tehtävä Kosovossa: SKJK:n lääkäri

Noora Oittinen taitaa hymyillä aina. Syynä lienee lääkärin ammatin iloinen luonne tai sitten oma persoona, joka on kanssataistelijoidenkin tähänastisten kokemusten mukaan aktiivinen, reipas ja haasteita pelkäämätön. Kyseiset ominaisuudet kyllä auttavat asiaa, kun lähtee rauhanturvaajaksi Kosovoon ilman Suomen varusmiespalveluksen tuomaa kokemusta armeijan systeemeistä. Mikä sitten sai Nooran jättämään tutun ja turvallisen kotimaan ja suuntaamaan Kosovoon viime marraskuussa?
- Noo… olen ehkä aina ollut vähän yllytyshullu, naurahtaa Noora.
- Sain virikkeen lähtöön tutuilta, jotka ovat aiemmin olleet rauhanturvatehtävissä. Ajatus iski toden teolla päähäni viime kesän lopulla, jolloin työskentelin Lohjan aluesairaalan ensiavussa. Tutustuin toimialueeseen huolellisesti etukäteen netin avulla, pohdin asiaa monelta kantilta ja lopulta kysyin esimieheltäni ylilääkäri Jarmo Lehtoselta, sopiiko jos lähden kahden kuukauden kuluttua Kosovoon… Hän hymyili ja taisi ymmärtää yskän, muistelee Noora.

Nooran työpaikka, suomalainen sairaala toimii Kosovon Keskisen taisteluosaston pääleirissä Camp Villessä Pristinan lähettyvillä. Leirissä majoittuu ja työskentelee suurin osa suomalaisista rauhanturvaajista. Sairaala on hyvin varustettu; kaikki tarvittavat perusoperaatiot pystytään hoitamaan itse. Henkilökuntaan kuuluu 14 sairaanhoitajaa ja kaksi lääkäriä. Myös hammaslääkäri on tulossa lähiaikoina vahvistamaan lääkintäjoukkoja.

Camp Villen sairaalaa käyttää koko leirin monikansallinen henkilöstö, johon kuuluu tällä hetkellä suomalaisten lisäksi irlantilaisia, latvialaisia, tsekkejä, slovakeja ja ruotsalaisia sekä kosovolaisia paikallistyöntekijöitä, jotka saavat sairaalasta työterveyshuollon palvelut.

Tilanne Kosovossa on ollut jo pitkään rauhallinen. Paikalliset ihmiset tuntuvat odottavan kärsivällisesti Kosovon aseman selkiytymistä. Noora ei ole huolissaan Kosovon turvallisuustilanteesta, vaikka sairaalan henkilökunta on toki määräysten mukaan koko ajan muiden joukkojen tavoin valmiina kaikkeen. Rauhanturvaajien pienet liikuntavammat, flunssat ja myös aktiivinen partiointi operatiivisten joukkojen mukana työllistävät lääkintähenkilöstöä eniten.

Noora palaa takaisin Suomeen ja Lohjalle jo helmikuun lopussa. Miettiessään aikaa taaksepäin hän ei kadu päätöstään lähteä missiolle aiemmin tuntemattomaan maahan. Kosovon ilmapiiriin on ollut helppo sopeutua.
- Olen matkustellut aiemminkin melko paljon, joten uuteen ympäristöön ei ollut vaikea tulla. Suomalaisessa porukassa on hyvä olla ja leirin muu kansainvälinen joukko tuo mukanaan mielenkiintoisia ammatillisia haasteita.

Kaikki kokemukset Kosovosta eivät kuitenkaan ole painuneet Nooran mieleen pelkästään myönteisinä. Vuonna 1999 päättyneen sodan jäljet näkyvät edelleen ympäristössä paikoin hyvinkin silmäänpistävästi. Noora vakavoituu miettiessään heikoimmassa asemassa eläviä kosovolaisia.
- Köyhimmät vähemmistöryhmät, romanit ja ashkalit, heillä on vaikeinta… On surullista nähdä Kosovon talvessa lapsia resuinen T-paita päällä, pelkät varvastossut jalassa seisomassa vetisessä loskassa. Ihmiset ovat myös melko välinpitämättömiä oman elinympäristönsä siisteyden ja puhtauden suhteen. Asenteissa olisi korjaamisen varaa, Noora toteaa.

Nooran mielestä upeaa on kuitenkin ollut havaita, miten hyvin kosovolaiset suhtautuvat KFOR –joukkoihin.
- Kyllä ihmiset ovat todella lämminhenkisiä ja sydämellisiä meitä rauhanturvaajia kohtaan. Aina on jotakin tarjottavaa kun tavataan, ja ihmiset ymmärtävät että ponnistelemme yhteisen tavoitteen hyväksi, Noora iloitsee.