04.02.2010 14:07
Petri Vilén
Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraalimajuri Paavo Kiljunen myönsi tänään Puolustusvoimien Teknilliselle Tutkimuslaitokselle ympäristösertifikaatin.
- Tämä on lähinnä jonkinlainen paperillinen todistus siitä, että teemme asioita oikein, laitoksen johtaja, insinöörieversti Mika Hyytiäinen toteaa hymyillen.
Hyytiäisen mukaan tutkimuslaitoksessa työskennellään hyvin tarkasti jo pelkästään työn luonteen mukaisesti, joten asiat ovat olleet pääosin jo kunnossa.
- Oman jätehuollon kanssa ollaan jouduttu tekemään pieniä muutoksia. Lajitteluun on kiinnitetty enemmän huomiota arkisessa toiminnassa, Hyytiäinen jatkaa.
Ympäristöasioiden laatu on edellytys
Laatusertifikaatti myönnettiin ISO 14 001 -standardin mukaisesta toiminnasta.
- Vaatimus toiminnan laadulle ja ympäristöasioiden huomioimiselle on määritelty Puolustusministeriön materiaalipoliittisessa strategiassa, laatujohtaja, insinöörieversti Jouni Taivalkoski toteaa.
Puolustusvoimien Teknillisen Tutkimuslaitoksen henkilökunta on laatupäällikkö Kirsi Sundellin mukaan omaksunut ympäristöystävälliset toimintatavat.
- Henkilöstö on ollut hyvin mukana ja todella ympäristömyönteistä. Esimerkiksi räjähteiden kanssa toimitaan joka tapauksessa turvallisesti ja vastuullisesti, Sundell toteaa.
Laatujärjestelmäsertifikaatti ISO 9001 on PVTT:llä ollut jo vuodesta 1996. Sertifikaati vahvistettiin taas vuodeksi suoritetun jatkoauditoinnin perusteella.